Verkko ei vähentänyt painettujen lehtien lukemista
Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) uusimmat tulokset ovat valmistuneet. Niiden mukaan painettujen lehtien lukeminen on kasvanut puoli prosenttia. Näin vaikka lehtien verkkosivustojen kävijämäärät ovat muiden tutkimusten valossa kasvussa. Joka toisella tutkituista lehdistä on pientä nousua ja joka toisella pientä laskua uusissa lukijamäärissä, mutta vain 20 lehden osalta muutos on tilastollisesti merkitsevä.
- Lehtiä luetaan tyypillisimmillään kotona, sillä 69 prosenttia lukemisesta tapahtuu kotioloissa. Töissä lehdistä luetaan yhdeksän prosenttia, kulkuvälineissä vajaa prosentti sekä muissa paikoissa, kuten kampaamoissa, kirjastoissa, odotustiloissa ja ystävien luona 19 prosenttia.
- Toinen tyypillinen piirre suomalaiselle lukemiselle on se, että Suomessa ilmestyy väestömäärään nähden todella suuria lehtiä. Esimerkiksi sellaisia lehtiä, jotka tavoittavat vähintään kymmenen prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä on Suomessa 26, Ruotsissa 14 ja Belgiassa vain seitsemän, toteaa Helske lisäksi.
Asiakaslehdet todellisia massamedioita
Erityisesti kaupan asiakaslehtien lukijamäärät ovat kasvaneet edelleen. Niistä on tullut todellisia massamedioita, vertaapa niitä mihin muuhun mediaryhmään tahansa. Aikakauslehtien kymmenestä luetuimmasta lehdestä kuusi on asiakaslehtiä.
Luetuimpia aikakauslehtiä ovat Pirkka (2 691 000 lukijaa), Yhteishyvä (1 889 000), OP-Pohjola-lehti (1 285 000), Suomela (1 194 000), Terveydeksi! (1 163 000), Aku Ankka (1 076 000), Me/YkkösBonuslehti (963 000), 7 päivää (790 000), ET-lehti (785 000) ja Ajassa (673 000).
- Viimeisen neljän vuoden aikana Suomen markkinoille on tuotu ennätysmäärä uusia aikakauslehtiä. Niiden avulla aikakauslehtien lukeminen on pysynyt hyvällä tasolla. Uudet aikakauslehdet pystyvät meillä vakiinnuttamaan asemansa suhteellisen nopeasti. Tämä johtuu paljolti siitä, että suomalaiset haluavat mieluiten tilata lehtensä kotiin, toteaa markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo Aikakausmediasta.
Lukijat pitävät tiukasti kiinni sanomalehdistään
Lukijamääriltään suurimmat sanomalehdet ovat Helsingin Sanomat (958 000 lukijaa), Ilta-Sanomat (734 000), Iltalehti (659 000), Maaseudun Tulevaisuus (338 000), Aamulehti (316 000), Turun Sanomat (254 000), Kauppalehti (216 000), Kaleva (195 000), Veikkaaja (187 000) ja Keskisuomalainen (171 000).
Top 10 -listalla olevista lehdistä erityisesti Kauppalehden lukijamäärä on noussut. Se on hyvä esimerkki siitä, että vaikka lehdellä on suuri verkkoyleisö, myös painettu lehti voi menestyä entistä paremmin. Myös sano-malehtien liitteet ovat saavuttaneet hyvin lukijoita.
- Kaiken kaikkiaan sanomalehdille on tyypillistä, että lukijoista 80 prosenttia lukee lehteä säännöllisesti päivittäin. Varsinkin sellaiselle lukijalle, joka saa lehden kotiin tilattuna, sanomalehti liitteineen on oleelli-nen osa päivän kulkua. Sanomalehtibrändit ovat nyt vahvoja. Vaikka sanomalehtien verkkopalvelut ovat nostaneet viime vuosina huomattavasti kävijämääriään, niin ihmiset ovat pitäneet lukusuhteensa myös painettuun sanomalehteen vakiintuneena, sanoo johtaja Sirpa Kirjonen Sanomalehtien Liitosta.
Liite:
» KMT Lukija 2008 lehtien lukijamäärät lehtiryhmittäin
Lukijamääriltään suurimmat sanomalehdet ja aikakauslehdet
.pdf
Lisätietoja:
Tutkimuksen tulokset: yksikönjohtaja Jukka Helske, TNS Gallup Oy, puh. (09) 6135 0680
Aikakauslehdet: markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo, Aikakausmedia, puh. (09) 2287 7283
Sanomalehdet: johtaja Sirpa Kirjonen, Sanomalehtien Liitto, puh. (09) 2287 7311
Tutkimuksen päätilaaja: toimitusjohtaja Ullamaija Arasto, Levikintarkastus Oy, puh. (09) 2287 7334
