Mielenterveys 3/04
Riitta Kumpulainen

HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYDESTÄ

Viime vuosina toteutetut sosiaalisektorin leikkaukset ovat vierittäneet palloa yksilöiden ja kolmannen sektorin vapaaehtoisten toimijoiden suuntaan. Samalla kun yksilöitä patistetaan ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja pärjäämisestään, etsitään tukikehikkoa myös yhteisöllisyydestä. Tausta-ajatuksena on, että yhdessä tehden syntyy enemmän kuin osiensa summa. Kaiken lisäksi tämä jokin, joka voidaan tiivistää sanapariksi ’lisääntynyt hyvinvointi’, saadaan toiminnan ohessa ilmaiseksi.

Mitä me oikeastaan tarkoitamme kun puhumme yhteisöllisyydestä? Voiko yhteisöllisyyttä edistää ja miksi sitä pitäisi edistää? Tässä artikkelissa pohdimme ensin yhteisöllisyyteen liittyviä käsitteitä ja keskustelemme sitten käytännön esimerkkinä Suomen Mielenterveysseuran toteuttamasta Uusyhteisöllisyys mielenterveyden tukena -hankkeesta helsinkiläisessä Kivikon kaupunginosassa (2003-2004). Hankkeen tavoitteet olivat lyhyesti sanottuna asuinympäristön ja hyvän mielenterveyden välisen yhteyden edistäminen sekä yhteisöllisyyden kasvattaminen.

Yhteisö, yhteisöllisyys ja sosiaalinen pääoma

Yhteisö on ihmisryhmä, jonka jäsenet ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja joita yhdistää jokin yhteinen tehtävä, päämäärä tai muu tarkoitus. Yhteisön jäsenyys perustuu vapaaehtoisuudelle, vaikka poikkeuksiakin on. Esimerkiksi oma perhe on yhteisö, vaikka sitä ei voikaan valita. Pienten lähiyhteisöjen kuten työyhteisöjen ja harrastuspiirien lisäksi yhteisö voi olla myös ei-paikallinen, laaja ja löysästi rajojaan hakeva. Esimerkkeinä mainittakoon Euroopan yhteisö ja world wide web.

Jokaisella yhteisöllä on kollektiivinen identiteetti, joka heijastuu yhteisön kulttuurissa, toimintatavoissa ja organisaatiossa. Samalla jokaisen yksilön identiteetti vaikuttaa yhteisön identiteettiin. Yksilön identiteetistä puhuttaessa viitataan siihen minuuden puoleen, joka ilmenee erilaisissa ryhmäjäsenyyksissä ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja jonka kehittyminen edellyttää muilta saatavaa palautetta ja tulkintaa. Yksilöidentiteetin kannalta keskeistä on eheän minäkokemuksen säilyttäminen, sillä jatkuvuuden kautta meille muodostuu käsitys itsestä ja elämän ymmärrettävyydestä, mielekkyydestä ja hallittavuudesta.

Vuorovaikutussuhteista eli yhteisöistä ja yhteisöllisyydestä syntynyttä henkistä pääomaa kutsutaan usein sosiaaliseksi pääomaksi. Pääoman laatu vaihtelee kullakin yksilöllä. Parhaiten pärjäävät nopeasti muuttuvassa nykymaailmassa ne, joiden pääoma on vaivattomimmin muunnettavissa. Sosiaalinen pääoma voi myös jarruttaa yksilön kehitystä, sillä kielteinen identiteetti (minäkokemus) pyritään säilyttämään siinä kuin positiivinenkin identiteetti.

Yhteisöllisyys eli yhteisöihin/ryhmiin kuuluminen on ihmisen perustarve. Nykyään kuulee usein puhuttavan uusyhteisöllisyydestä yhteisöllisyyden sijaan. Tällä viitataan yhteisöllisyyden ja kansalaistoiminnan vallitsevaan muotoon, jota luonnehtivat muun muassa asiakeskeisyys, lyhytjänteisyys ja projektiluontoisuus. Esimerkkinä mainittakoon johonkin kaupunginosaan syntynyt asukasliike, joka vastustaa alueelle kaavailtua moottoritietä. Tavoitteensa saavutettuaan liike kuolee ja asukkaat uinuvat seuraavaan projektiin saakka.

Miksi yhteisöllisyyttä tulisi edistää

Yhteisöihin kuulumisesta seuraa monia etuja. Esimerkiksi Markku Hyyppä (2002) selittää tutkimuksessaan suomenruotsalaisten parempaa fyysistä ja psyykkistä terveyttä heidän joukossaan vallitsevalla voimakkaammalla yhteisöllisyydellä; sosiaalisen tuen kautta jäsenet saavat vastustusvoimavaroja, jotka auttavat yksilöä tai ryhmää hallitsemaan stressiä. Yhteisöllisyyden mahdollisuus ja muutokselle altistava vaikutus piilee siinä, että yhteisöön liittyvä yksilö omaksuu yhteisön normit ja arvot, joista tulee osa hänen identiteettiään ja sisäistettyjä voimavarojaan. Yhteenkuuluvuuden tunne ja yhdessä tekemisestä koituva ilo luovat turvallisuutta ja lisäävät elämän hallittavuuden kokemusta. Lopputulos on lisääntynyt hyvinvointi ja luottamus siihen, että elämä kantaa vaikka välillä olisi vaikeitakin aikoja.

Yhteisöllisyyden kasvattamispyrkimykset ovat olleet viime aikojen päivänpolitiikkaa. Tähän mennessä toteutetuista hankkeista laajin on Sisäasianministeriön valtakunnallinen osallisuushanke 1997-2001. Osallistamishankkeita on perusteltu muun muassa lähidemokratian kehittämisellä ja kansalaisten aktivoimisella. Kun kansalaiset sitten eivät lähdekään suurin joukoin osallistumaan, voidaan tehdä se johtopäätös, ettei myöskään äänestysvilkkauden väheneminen heijasta demokratian kriisiä vaan yleisesti vallitsevaa kansalaisvetelyyttä.

Mitä yhteisöllisyyden edistämisessä tulisi ottaa huomioon

Paikallisyhteisöjen vahvistamiseen tähtääviä hankkeita suunniteltaessa tulisi ensin miettiä, millaisiin ja millä tavoin syntyneisiin ongelmiin paikallisyhteisöjen toivotaan vastaavan. Aluetta on katsottava kokonaisuutena ja otettava huomioon kaikkien asukkaiden näkökulmat, vaikka hanke olisikin suunnattu esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien hyvinvoinnin lisäämiseen. On myös muistettava, että osallistuminen ei voi olla pakotettua, että jokaisella kansalaisella on oikeus päättää, kuinka paljon ja milloin hän haluaa osallistua tai olla yhteydessä alueen muihin asukkaisiin.

Ulkoapäin - eli ylhäältä päin - yhteisöllisyyttä on vaikea lähteä luomaan ja siksi asukaslähtöisyyden on oltava keskiössä: ihmiset kyllä tietävät mitä haluavat. Luottamuksellinen ilmapiiri rakentuu osallistumisen vapaaehtoisuudelle ja tasavertaisuudelle. Lisäksi osallistujilla on oltava aito vaikutusmahdollisuus hankkeeseen. Jatkoideointi, vaihtoehtojen läpikäyminen ja toteutuskelpoisuuden miettiminen syventää sitoutumista ja luo hankkeelle jatkuvuutta. On lähdettävä liikkeelle pienestä ja vaatimattomasta ja uskottava, että ympyrä laajenee.

Uusyhteisöllisyys mielenterveyden tukena -hanke

Suomen Mielenterveysseuran vuonna 2003 alkaneen Uusyhteisöllisyys mielenterveyden tukena –hankkeen tavoitteena on ollut edistää hyvinvointia yhteisöllisyyden vahvistamisen kautta kahdessa helsinkiläisessä kaupunginosassa eli Pikku-Huopalahdessa ja Kivikossa. Tässä keskustelemme pääasiassa Kivikossa toteutetusta hankkeesta.

Kun Mielenterveysseuran yhteisöllisyyshanke alkoi, ei tarkkaa toimintasuunnitelmaa ollut, sillä tarkoitus oli jättää tilaa asukaslähtöisyydelle ja kokeiluille. Asiat lähtivät rullaamaan Kivikossa melko vaivattomasti heti alusta alkaen, sillä kaupunginosassa toimii useita erilaisia hankkeita ja projekteja ja yhteistyöhön on totuttu. Ensimmäinen tehtävä oli jalkautuminen, sillä eri toimijoiden kokouksiin osallistuminen ja alueella liikkuminen on paras tapa hahmottaa kenttää; kokoukset ovat parhaimmillaan kohtaamisareenoita, joissa tutustuu luontevasti sekä asukkaisiin että viranomaistahoihin. Seuraavaa askelta luonnehtivat yhteistyöverkostojen rakentaminen ja niiden ylläpito. Verkostoyhteistyö on luonteeltaan hidasta ja siksi henkilöiden tavoittamiseen, puheluihin sähköpostien lähettämiseen ynnä muuhun on varattava riittävästi aikaa. Lisäksi on kyettävä olemaan jatkuvasti kuulolla, tartuttava vastaan tuleviin ideoihin ja mietittävä niiden toteutuskelpoisuutta. Keskeisintä paikallishankkeissa on muistaa, että alueen asukkaat ovat tärkein resurssi.

Uusyhteisöllisyys mielenterveyden tukena –hankkeen edetessä ideoita kertyi karsittavaksi asti. Nyt niistä oli valittava parhaat ja aikatauluun sopivat. Seuraavissa kappaleissa keskustellaan näistä lyhyesti.

Asuinympäristön viihtyvyys

Kuten Pikku-Huopalahdessa, myös Kivikossa pyrittiin tekemään asuinympäristöä tutuksi ja nostattamaan kotiseutuhenkeä kouluissa ja päiväkodeissa mielipaikka-ajatteluun liittyvän tiedonkeruun avulla. Kivikon ala-asteen osalta toteutuksessa oli mukana myös alueella toimiva Ekoarki-ympäristöprojekti. Tuloksista tullaan tiedottamaan päättäjille hankkeen loppuessa.

Käytännössä tiedonkeruu toteutettiin niin, että esikouluikäisiä lapsia pyydettiin piirtämään mielipaikkojaan ja epämielipaikkojaan. Lasten mieltymys viheralueisiin ja monipuolisiin, vaihteleviin ja erilaisiin leikkeihin yllyttäviin luonnonympäristöihin kävi piirroksista selvästi ilmi. Lapset myös kertoivat mielellään lempipaikoistaan ja osasivat perustella hyvin miksi he niistä pitivät. Lasten epämielipaikat liittyivät harvoin suoraan asuinympäristöön; sen sijaan niihin liittyi usein jokin epämiellyttävä aistimus kuten luistimissa palelevat jalat tai kaatumista seurannut kipu, minkä vuoksi luistelukenttä tai onnettomuuspaikka leimautui epämielipaikaksi. Joskus epämielipaikat liittyivät vaikeisiin perheoloihin, esimerkiksi vanhempien päihteiden väärinkäyttöön. Tällaisiin ongelmiin voidaan vaikuttaa tehokkaimmin tukemalla kokonaisvaltaisesti lapsiperheiden aineellista ja psyykkistä hyvinvointia.

Koulussa viidesluokkalaiset ottivat vastaavasti valokuvia mielipaikoistaan ja epämielipaikoistaan sekä kirjoittivat niitä käsittelevän aineen. Myös koululaisten mielipaikat liittyivät usein luonnonympäristöihin, esimerkiksi metsiin. Seuraavassa ote Kaisan aineesta:

Täällä on ainakin kesäisin puiden ja ruohon tuoksu. Kesäisin voit kuulla myös puiden kahinaa ja tuulen tuiverrusta. Talvisin paikka on ihan hiljainen ja valkoinen, vain lumihiutaleiden hiljaista kilinää voi kuulla, kun ne leijuvat ilmassa. Tämä paikka saa minut hyvälle tuulelle kun olen surullinen. Tämä paikka saa minut leppymään kun olen vihainen. Minä pidän tästä paikasta, täällä saan rauhoittua ja kuunnella omia ajatuksiani. – Kaisa, Keinutien ala-aste, 5C -

Lisäksi toiminnalliset paikat kuten jalkapallokenttä olivat viidesluokkalaisten, etenkin poikien, suosiossa. Epämielipaikoiksi paljastuivat sekavat ja epäsiistit alueet kuten rakennustyömaat sekä pubien ja metron välitön ympäristö, jotka ovat päihteiden väärinkäyttäjien kokoontumispaikkoja.

Lapset ovat pihojen, leikkikenttien ja kodin lähiympäristön pääkäyttäjiä ja siksi on tärkeää ottaa huomioon heidän mielipiteensä suunnittelussa. Joillain paikkakunnilla tällaisia kokeiluja on jo toteutettukin, ja tulokset ovat olleet hyviä.

Radio-ohjelma kotiseutuhengen nostattajana

Kotiseutuhenki ammentaa kotiseudun tuntemisesta ja siihen kuulumisesta. Omasta lähiympäristöstä ja kotiseudusta kiinnostuminen ja siitä huolehtiminen edistää sosiaalista kanssakäymistä. Koska Kivikko on kaupunginosana vain noin kymmenen vuoden ikäinen, ei sen asukkaille ole vielä päässyt syntymään vahvaa alueidentiteettiä. Kotiseudun tapahtumien uutisoiminen on yksi tapa edistää kotiseutuhenkeä, ja siksi suunnittelimme yhteistyössä Ekoarki-ympäristöprojektin kanssa kansalaisjournalismikokeilun Kivikkoon. Kansalaisjournalismin päätavoite on tuoda mediaan uusia näkökulmia ja teemoja, jotka eivät muuten ylittäisi uutiskynnystä. Yhteistyössä mukana on ollut myös muun muassa Urban-TV, jolla on toimipiste Kontulan ostoskeskuksessa ja joka tarjoaa muun muassa radio-ohjelman teosta kiinnostuneille asukkaille ilmaisia kursseja.

Naapuri tutuksi –liike syntyy Kivikkoon

Yksi Kivikossa vaikuttavista hallintokunnista on Mellunmäen seurakunta. Erään diakonin aloitteesta kutsuttiin koolle kokous, jossa pohdittiin, olisiko Kivikon seudulla kysyntää Mielenterveysseuran kaltaiselle toimijalle. Kokoukseen osallistui useita viranomaistahoja ja asukkaita. Keskustelun pohjalta päätettiin alueelle perustaa Mielekäs Toiminta Ry:n eli Kaakkois-Helsingin Mielenterveysseuran alaosasto. Samalla ryhdyttiin miettimään, mistä toiminnalle saataisiin tilat ja rahoitus. Tästä sai alkunsa Naapuri tutuksi –liike, jonka päätavoite on luoda sellaisia toimintamuotoja ja tiloja alueelle, joissa naapuriin tutustuu luontevasti.

Kokoonnuimme Naapuri tutuksi -liikkeen nimissä useita kertoja kevään aikana. Liike muotoutui asukastalohankkeeksi, jonka ensimmäinen tehtävä oli toimitilojen etsiminen. Päätimme hakea hankkeellemme rahoitusta EU:n yhteisöaloiteohjelmasta (Urban II); hakijatahoksi ryhtyi Suomen Mielenterveysseura. Vuokrattaviin tiloihin ideoitiin vapaata kahvilatoimintaa, puutöitä, kierrätystä, käsityöpaja, keskusteluryhmiä, liikuntaa ynnä muuta kestävän kehityksen mukaista toimintaa. Yhdeksi painopisteeksi määriteltiin toiminnan ideoiminen ja eteenpäin vieminen asukaslähtöisesti sekä verkostoyhteistyön kehittäminen. Lisäksi haettiin rahoitusta naapurityöntekijän palkkaamiseen, jonka tehtäväkenttään kuuluisi muun muassa asukkaiden aktivoiminen ja voimaannuttaminen alueen taloyhtiöiden tiloissa.

Naapuri tutuksi -hankkeen kokouksissa on ollut innostunut ja innovatiivinen tunnelma. Hankesuunnitelma budjetteineen jätettiin maaliskuun lopussa ja nyt odottelemme rahoituspäätöstä. Vaikka hankkeemme on luonteeltaan asukastalopohjainen, ei tavoitteemme ole enempää eikä vähempää kuin kansalaisliikkeen synnyttäminen.

Lopuksi

Tässä artikkelissa olemme keskustelleet lyhyesti muutamista keskeisistä yhteisöllisyyteen liittyvistä käsitteistä sekä Uusyhteisöllisyys mielenterveyden tukena –hankkeen etenemisestä. Koska yhteisöllisyyden eli sosiaalisen pääoman kasvattaminen on hidasta työtä, pitäisi paikallishankkeet suunnitella niin, etteivät ne jäisi vain lyhyiksi projekteiksi. Lisäksi on muistettava, että matala kynnys, vapaaehtoisuus ja tasavertainen dialogi luovat perustan tulevaisuudelle.

KIRJALLISUUSVIITTEET

Bäcklund, P. & Korhonen, H. (1998). Paikallisyhteisön käsite ja asumisen arki. Helsingin kaupungin tietokeskuksen keskustelualoitteita 1. Helsinki.
Hyyppä, M. (2002). Elinvoimaa yhteisöistä. Sosiaalinen pääoma ja terveys. PS-kustannus, Keuruu.
Ilmonen, K. (toim.) (2000). Sosiaalinen pääoma ja luottamus. Jyväskylän yliopisto.
Kajanoja, J. & Simpura, J. (toim.) (1998). Sosiaalinen pääoma. Käsite ja sen soveltaminen sosiaali- ja talouspolitiikassa. VATT 24, Helsinki.
Lehtonen, H. (1990). Yhteisö. Vastapaino, Tampere.
Romunen, S. (2001). Alustus yhteisöllisyydestä. Opiskelijoiden hyvinvointiseminaari.
http://www.syl.helsinki.fi/muut/hyvinvointi/yhteisollisyydesta.htm
Ruuskanen, P. (toim.) (2002). Sosiaalinen pääoma ja hyvinvointi. PS-kustannus, Jyväskylä.

[sivun alkuun] [sisällys] [etusivu]