Ihmisen psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi Kestävä tulevaisuus Etusivulle Ihminen ja teknologia Mikä on artikkelipankki? Turvallisuus ja liikenne Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys Viestintä- ja mediataito Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys


 

 


Koululainen
8/2003, Veera Rönkkö


Vaarallinen koulumatka


Monille lapsille kouluun pääsy ei ole itsestäänselvyys. Yksi heistä on tiibetiläinen Menla.

Menla Tsomo oli 6-vuotias, kun hänen vanhempansa ilmoittivat, että tytön tulisi mennä kouluun. Menlan elämään päätös tiesi suurta muutosta, sillä Kiinan valloittamassa Tiibetissä opiskelu ei ole helppoa. Koulut ovat kalliita, eikä oman kielen ja kulttuurin opiskelu ole tiibetiläisille yleensä mahdollista kiinalaisissa opinahjoissa. Siksi monet vanhemmat lähettävät lapsensa Pohjois-Intiaan, jossa on Tiibetin pakolaishallinto ja tiibetiläinen Lasten Kylä. Siellä lapset pääsevät ilmaiseen kouluun.

Kuukausi kävellen

– Lähdimme matkaan aikaisin aamulla. Äiti ja pikkusisko jäivät kotiin. Isä lähti mukaan saattajaksi, kertoo Menla.
Edessä oli kuukauden kävelymatka, joka kulki yli Himalajan vaarallisen vuoriston. Menlan lisäksi matkaan lähti kuusi lasta, kolme aikuista ja reitin tunteva opas.
– Kävelin koko matkan, vain jokien yli isä kantoi minut, Menla muistelee.
Koska rajan ylitys on laitonta, joukko eteni usein pimeässä. Näin välteltiin poliisin kohtaamista.
Ruuaksi oli mukaan varattu lähinnä ohrasta valmistettua ”tsampaa”, joka on tiibetiläisten perusruokaa. Lumisilla kävelyosuuksilla lunta sulatettiin juotavaksi.

Pelottava pidätys


Rajalla onni kääntyi, kun matkalaiset pidätettiin. Vietettyään aikansa poliisiaseman sellissä, joukko lähetettiin takaisin kotia kohti. Helpolla ei eivät silti halunneet luovuttaa.
–Yön pimeydessä yritimme ylitystä uudestaan, Menla kertoo.
Tällä kertaa oli onni myötä ja he pääsivät turvaan tiibetiläisten pakolaiskeskukseen. Kaikille ylitystä yrittäneille ei käy yhtä hyvin, sillä pitkä matka on vaatinut monen hengen.

Haaveena kotiinpaluu

Nykyisin 8-vuotias Menla asuu sijaiskodissa 38 lapsen kanssa. Myös heidän vanhempansa ovat Tiibetissä. Yhteensä Lasten Kylässä on 2400 lasta.
Menlan päivät alkavat aikaisin, sillä lapset nousevat ylös jo puoli kuudelta. Yhdeksästä neljään kestävään koulupäivään kuuluu muun muassa matematiikkaa, englannin ja tiibetin kieltä, yleistieteitä sekä piirustusta. Välillä luokka menee kirjastoon katsomaan videoita ja lukemaan kirjoja.
– Pidän koulunkäynnistä. Vapaa-aikana tykkään lukea ja olla kavereiden kanssa. Olen täällä onnellinen vaikka perhettä onkin ikävä. Tulevaisuudessa haluaisinkin palata kotiini Tiibetiin, Menla sanoo.

[sivun alkuun] [sisällys] [etusivu]