|
 
Taloustaito
yllätti 55-vuotissynttärien kunniaksi:
Naisille ja miehille ikiomat kannet!
Taloustaidon
huhtikuun numero ilmestyi maanantaina 19.4 kahtena versiona.
Lehden 55-vuotisjuhlan kunniaksi nais- ja mieslukijat saivat
lehden omilla – itse valitsemillaan - kansilla varustettuna.
Naisten
kannen pääaiheena käsiteltiin hyvän unen
salaisuuksia ja miesten kannessa auton käyttökustannuksia.
”Halusimme
juhlan kunniaksi kurkistaa aikakauslehtien tulevaisuuteen
pitemmälle kuin kukaan on aikaisemmin tehnyt”,
päätoimittaja Antti Marttinen kertoo.
”Emme
vetäneet aiheita hatusta, vaan annoimme lukijoiden itsensä
kertoa, mikä heitä juuri tässä lehdessä
kiinnostaa. Tässä suhteessa taisimme olla ainakin
suomalaisista aikakauslehdistä ensimmäinen.”
Yllättävä
ratkaisu toteutettiin niin, että Taloustaidon 500 lukijaraatilaiselle
lähetettiin etukäteen kysely huhtikuun lehden juttuaiheista.
Heiltä tiedusteltiin, mitkä aiheet erityisesti kiinnostavat.
Vastaajien
kesken selkeimmät erot muodostuivat naisten ja miesten
välille, minkä vuoksi myös kansivaihtoehdot
muodostettiin tämän jaon pohjalta. Naisten kanteen
valittiin aiheet, jotka heitä eniten innostivat ja miehille
omat kiinnostuksen aiheensa.
Lehden
osoiterekisteristä ajettiin erikseen mies- ja naistilaajat,
ja näin kukin tilaaja sai huhtikuun Taloustaidon omalla
kannellaan varustettuna. Yritystilaajille painettiin sama
kansi kuin miehillekin.
”Personoidun
juhlalehden toteuttaminen oli erittäin vaativa prosessi
ja samalla osaamisen näyttö niin Taloustaidon toimitukselta
kuin yhteistyökumppaneiltammekin. Kirjapainomme Acta
Print osoitti suoriutuvansa kovistakin haasteista”,
päätoimittaja Marttinen kiittelee.
”Toistaiseksi
kyseessä oli vain yksittäinen kokeilu. Halusimme
lähestyä entistä rohkeammin omia lukijoitamme
ja heidän toiveitaan. Samalla selvitimme, miten tällainen
personointi puhtaasti teknisenä prosessina onnistuu.”
”En
pidä tällaista suuntausta silti mahdottomana tulevaisuudessa,
yhtä hyvin Taloustaidossa tai muissakaan korkeatasoisissa
aikakauslehdissä. Meillä ratkaisu painottuisi yhä
parempaan lukijoiden palveluun, jossa tarjottaisiin entistä
helpompi tapa löytää lehdestä juuri omat
kiinnostuksen kohteet.”
”Naiset
ja miehet ovat vain yksi jaottelu, rekisterien kehittyessä
löytyy monia muitakin vaihtoehtoja. Myös ilmoitusten
kohdistamisessa tällainen personointi voi tuoda uusia
mahdollisuuksia. Paljon riippuu tietysti siitä, mihin
suuntaan kustannukset kehittyvät kirjapainoissa ja postituksessa.
Me osoitimme, että teknisesti tämä on mahdollista
jo tänä päivänä”, Marttinen
arvioi.
[sivun
alkuun]
[sisällys] [etusivu] |