Bussiammattilainen 1/04,
Pekka Paloranta

Pysäkkiheijastin paljastaa matkustajan pimennosta

Miten havaita pimeän keskeltä matkustaja, joka pyrkii kyytiin ilman heijastinta? Koska heijastin ei vaatteisiin tahdo tarttua, pannaan se kiinni pysäkkikatokseen! keksi mäntsäläläinen linja-autonkuljettaja Seppo Tuppuri.

Koiviston Autossa työskentelevä Seppo Tuppuri on vuosikausia puurtanut liiikenneturvallisuustyötä mm. Rahtareiden riveissä. On valistettu, selostettu, esitelty sekä ennen kaikkea jaettu heijastimia kilotolkulla.

- Suurin osa jaetuista heijastimista päätyy jonnekin muualle kuin vaatteisiin. Ei niitä tuolla asiakkailla ainakaan näy, Tuppuri kuvaa turhautumistaan.
Niinpä syntyi ajatus panna pysäkit loistamaan, jos asiakkailla kerran ei välähdä. Sen verran hyväksi idea on arvostettu, että keksijä on saanut työlleen ns. pikkupatentin eli mallisuojan.
Heijastavalla tarralla päällystetyt 20 - 30 millin levyiset alumiinisuikaleet näyttävät vaatimattomilta, vaan pimeässä idea kirkastuu.

Äkkijarrutus on aina vaarallinen

Ajattelematta ja näkemättä keksintö tosin tuntuu kummalliselta: luulisi bussinkuljettajien ilman heijastintakin muistavan, missä reitin pysäkit nököttävät.

Tuppurin idea onkin kiinnittää heijastinsuikaleet katoksen sisäpuolelle.
- Mitä huonompi sää, sitä kauemmin matkustaja pysyttelee katoksen suojassa, keksijä muistuttaa.

Kun ajosuunnassa näkyvälle sisäseinälle on asennettu heijastimet vaaka- ja pystysuoraan, matkustajan hahmon liike tai vaikkapa kädenheilahdus katkaisee heijastuksen. Siten kuljettaja huomaa ajoissa eli jopa puoli kilometriä aiemmin, että pysäkillä on asiakas.
Pysäkkejä ja etenkin katoksia on toki viime vuosina kehitetty tosissaan. Pysäkit ovat olleet pääroolissa monissa ns. joukkoliikenteen laatukäytäviä koskevissa hankkeissa, joita on vireillä joka puolella maata.

Mutta kaikki tuhannet katokset maaseudun mutkaisilla teillä tuskin saavat esimerkiksi valaistusta, joka auttaisi näkemään asiakkaat ajoissa.

Kuljettajat joutuvat joka tapauksessa edelleen tulemaan toimeen tilanteissa, joissa matkustajaa ei ole helppo havaita. Usein liikutaan teillä, joilla on jopa kahdeksankympin rajoitus.

- Pysäkin ohi ajaminen on aina paha juttu. Viime tingan äkkijarrutus on aina vaarallinen ja etenkin liukkailla keleillä, Tuppuri korostaa.
Onhan sitä paitsi parempaa asiakaspalvelua saapua pysäkille siistin rauhallisesti kuin hätäjarrutuksesta heilahdellen.
Kunnat nyt avainasemassa

Pysäkkiheijastin on keksintönä reilun viiden vuoden ikäinen. Silloinen Tielaitos otti keksinnön innostuneesti vastaan. Tielaitoksen tuella katoksia varustettiin koemielessä heijastimin reitillä Kehä kolmoselta, Hyrylän ja Kellokosken kautta Mäntsälään. Heijastinpysäkkejä on alueella yhteensä noin 400.

Tielaitoksen pilkkominen kahteen osaan muutti kuitenkin hyvin alkaneen yhteistyön. Uudistuksen myötä selkeä yhteistyökumppani jäi uupumaan, ja parhaillaan eletään siirtymävaihetta. Rahoitus tulee edelleen Tiehallinnolta, ja pysäkkien hoito on siirtymässä Tieliikelaitokselle. Osa pysäkeistä pysyy jatkossakin kuntien vastuulla.

Idean läpivienti kunnissa ei kuitenkaan ole simppeli juttu.
- Olen soitellut kuntiin ja lähettänyt kuvia heijastinpysäkeistä. Yhdestäkin paikasta soitettiin takaisin ja kysyttiin “mikäs vika tässä pysäkkimerkissä on kun kuvan lähetit”. Tämä pitää itse nähdä pimeässä, Tuppuri tuumii.

Kokeilualueen ulkopuoleltakin heijastimia löytyy, mutta vähänlaisesti. Tuppuri on saanut ideansa myytyä mm. Kuivaniemen ja Inkoon kunnille.

- Kustannuskysymys tämä ei varmasti ole. Yhden pysäkin varustaminen heijastimilla maksaa muutamia kymmeniä euroja. Hinta on ihan toinen, kun pysäkille rakennetaan valaistus, Tuppuri muistuttaa.

Jotta pysäkkiheijastin toimisi toivotulla tavalla, Tuppuri asentaa itse kaikki myymänsä heijastimet.

Katokset paikoin surkeasti hoidettuja

Kokenut kuljettaja Tuppuri on nähnyt melkoisen liudan pysäkkejä ja niiden sijoituksia. Nykyisin tutuimmalla ajoalueella eli Helsingin ja Lahden välissäkin löytyy monenmoisia esimerkkejä.
Uudenmaan maaseudulta löytyy Tuppurin mukaan runsaasti väärin sijoitettuja pysäkkejä. Näköesteet, mutkat ja muut katveet haastavat kuljettajaa etenkin pimeällä sekä muuten huonoissa oloissa.

- Paljon on myös pysäkkejä, joissa katos on sijoitettu virheellisesti. Pitkällä pysäkkialueella katos voi olla heti alkupäässä, jolloin joudutaan pysähtymään ihan väärään kohtaan, Tuppuri harmittelee.
Ongelmat sananmukaisesti kasautuvat talvella, jos tien aurauksesta huolehtiva ei ole kovin kiinnostunut bussimatkustajien palvelusta.
Helmikuisena iltana Helsingistä Mäntsälään tehty testilenkki kertoi paljon. Melkoinen osa pysäkeistä oli käyttökelvottomia, kun aura oli heittänyt katoksen täyteen lumimössöä. Pysäkkiheijastin ei silloin paljon auta, jos katokseen ei pääse edes ryömien...

Aiheesta on olemassa myös tutkimustietoa: “Joukkoliikenteen turvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen lisäämällä pysäkiltä linja-autoon pyrkivien matkustajien havaittavuutta”, Tarja Ojala, Rahtarit ry tutkimusjulkaisu 2/2000. Julkaisu on aikanaan toimitettu mm. kunnille.

Linja-autonkuljettaja Seppo Tuppurin heijastinkeksintö auttaa matkustajia pääsemään kyytiin huonoissakin oloissa.

[sivun alkuun] [sisällys] [etusivu]