|

Punainen
Risti 1/2005
Iita Kettunen
Akhtar
tekee
käsitöitä ja opettelee suomea
Akhtar
tekee käsitöitä ja opettele suomea. Kohta pienemmät
sisarukset tulevat koulusta. Asukastupa Kajaanissa tarjoaa
pakolaisperheille kokoontumispaikan ja tekemistä.
Punaisen
Ristin vapaaehtoiset ja työllistetyt auttavat kiintiöpakolaiset
uuden elämän alkuun uusissa kotikunnissaan. Pari
vuotta sitten aloitettu, Euroopan Pakolaisrahaston rahoittama
hanke on saanut nimekseen Kotocross.
Mukana
on kymmenen Punaisen Ristin osastoa ympäri maan.
Asukastuvassa
on tunnelmaa
Kajaanissa
Kotocross tarkoittaa asukastupaa monilapsisten pakolaisperheiden
asuttamassa Kuurnan kaupunginosassa. Perheet ovat tulleet
kaupunkiin kiintiöpakolaisina eri puolilta maailmaa.
He eivät tänne tullessaan osanneet suomen kieltä
eivätkä tienneet Suomesta juuri mitään.
Asukastuvan työntekijät ja vapaaehtoiset ovat korvaamaton
apu arjen ongelmissa.
Pienessä
asukastuvassa tunnelma on lämmin. Keittiöstä
leijailee eksoottinen tuoksu. Irakilainen, 16-vuotias Akhtar
neuloo keskittyneesti, vaikka ympärillä on huumaava
meteli ja vilske.
Akhtar
on asunut Kajaanissa vajaat kaksi vuotta. Hän on osallistunut
yhdelle suomen kielen kurssille, mutta on jo melkein unohtanut
oppimansa. Uudelle kurssille hän pääsee viikon
kuluttua. Suomen kieltä Akhtar voi onneksi harjoitella
Oksatien kerhohuoneessa kotocrossilaisten, Marinan ja Olgan,
kanssa.
–
Käyn täällä joka päivä, sillä
asumme aika kaukana keskustasta. Täällä ei
olisi mitään tekemistä päivisin, ellei
tätä kerhohuoneistoa olisi. Asukastuvalle on kotoa
kahden minuutin kävelymatka, kertoo Akhtar.
Akhtarin
äiti Salma on työharjoittelussa Kotocrossin asukastuvalla.
Niinpä myös Akhtarin nuoremmat sisarukset, joita
on yhteensä kahdeksan, tulevat tuvalle koulun jälkeen.
Nuorin Akhtarin sisaruksista on 4-vuotias Sabir.
Asukastuvalla
työskentelee iltapäivisin Kotocross-hankkeen työllistämä
Pertti Kortelainen. Hänen apunaan on Marina Huotari,
joka on ollut Kotocrossissa vapaaehtoinen kohta kaksi vuotta.
Marina
on koulutukseltaan asianajaja. Hän opettaa tuvalla käyville
naisille suomea yhdessä työharjoittelija Olgan kanssa.
Molempien äidinkieli on venäjä.
Suomi,
venäjä tai englanti eivät aina riitä asioiden
selvittämiseen. Pertti toivookin, että tuvalle saataisiin
joku puhumaan jotain Irakissa, Iranissa, Kosovossa ja Palestiinassa
puhutuista kielistä.
–
Vain yksi naisista puhuu vähän englantia, kertoo
Pertti. Kaikilla on paljon lapsia, eivätkä he pääse
mukaan suomen kielen kursseille. Jos saisimme tänne tietokoneen
ja internet-yhteyden, he voisivat seurata maailman ja oman
maansa tapahtua ainakin omalla kielellään.
Käden
taitoja ja suomen kieltä
Pertti
on tuonut asukastuvan koristeeksi naavaa Kainuun puhtaista
metsistä.
- Syksyllä
olemme tehneet retkiä puolukkaan ja sieneen. Kesällä
käymme ongella, lapset tulevat mielellään kalaan
Salman aviomiehen Ahmadin kanssa.
Pertti
pahoittelee, että muut alueen maahanmuuttajamiehet eivät
juurikaan käy tuvalla. Hän opastaisi heitä
vaikkapa tekemään pitkospuita, laavuja ja nuotioita
kaupungin luontopoluilla.
Marina ja Olga järjestävät toimintaa naisille
ja lapsille.
- Naiset
pitävät kovasti käsitöistä, joita
teemme yhdessä. Olen myös opastanut heitä tekemään
koristeita juhliin. Kerromme eurooppalaisesta ja suomalaisesta
kulttuurista, teemme yhdessä ruokaa ja opiskelemme suomea.
Minä sanon heille suomeksi ruoka-aineiden nimiä
ja he sanovat minulle, miten niitä kutsutaan heidän
omalla kielellään. Kielen opiskelu ”suusta
suuhun” on paikallaan erityisesti luku- ja kirjoitustaidottomien
naisten kanssa, kertoo Marina.
Naiset
istuttivat asukastuvan pihamaalle viime keväänä
kukkia. Marina ja Olga opastivat, miten niitä hoidetaan.
Koska maahanmuuttajaperheet asuvat Kuurnassa rivitaloissa,
kaikilla on pienet takapihat.
–
Olemme opettaneet naisille myös mausteyrttien viljelyä,
Marina selvittää.
Kotocrossilaiset
ovat vieneet Kuurnan maahanmuuttaja-asukkaita myös tutustumaan
kaupungin palveluihin ja eri seurakuntiin, jotta uudisasukkaat
voisivat tulevaisuudessa selvitä vähitellen omin
voimin uudessa kotikaupungissaan.
Tarpeesta
toimintaan
Kajaanin
Kotocross-hankketta on luotsannut Punaisen Ristin osaston
puheenjohtaja Ilmi Rautiainen.
–
Kotocrossin asukastupa on osoittautunut hyödylliseksi,
jopa välttämättömäksi. Teemme yhteistyötä
asukastuvan omistavan kaupungin kiinteistöyhtiö
Pietarin kanssa. Pidämme Pietarin sosiaali-isännöitsijän
kanssa asukkaille yhteisiä tapaamisia, joissa selvitämme
asumiseen liittyviä asioita, esimerkiksi jätteiden
kierrätystä.
Uudet
kiintiöpakolaiset kokevat olonsa turvalliseksi, kun naapurissa
on joku, jonka puoleen voi kääntyä ongelmatilanteissa.
Kotocross-projektin
rahoitus päättyy maaliskuussa, mutta useissa osastoissa
toimintaa jatketaan vapaaehtoisvoimin. Näin halutaan
tehdä myös Kajaanissa. Rahoitusta pyritään
löytämään muualta, sillä Kuurnan
asukastuvan vuokra on liian suuri mahtuakseen osaston budjettiin.
[sivun
alkuun]
[sisällys] [etusivu] |