Kotilääkäri 1/03,
Marja Puustinen

Luonne näkyy liikenteessä

Taitava autoilija hallitsee autonsa ja liikennesäännöt mutta myös itsensä. Sosiaalinen ihminen ottaa toiset huomioon liikenteessäkin, ja epäsosiaalisuus on selvä turvallisuusriski. Ajokyvyn arvioinnissa moni tarvitsisi tietämättään apua.

Heikki Summala on Suomen ainoa liikennepsykologian professori; mies, jota eivät kiinnosta liikenteessä niinkään autot tai säännöt kuin tielläliikkujien päämäärät, motiivit ja tunteet. Kukaan kun ei jätä rattiin istuessaan persoonallisuuttaan kotiin, vaan temperamentti, luonne ja koko tunneskaala ovat mukana myös liikenteessä.
– Itsetuntemus, itsehallinta ja toiminnan tavoitteet ovat tärkeitä tekijöitä vakavien liikenneonnettomuuksien taustalla siinä missä esimerkiksi kelin arviointitaito, ajoneuvon hallinta tai liikennetilanteiden hallintakin, professori Heikki Summala sanoo.

– Ihmiset ajavat niin kuin elävät. Jos käyttäytyy yleensä aggressiivisesti eikä ota toisia huomioon, se näkyy liikenteessäkin. Empaattinen henkilö on empaattinen myös liikenteessä. Kun on tutkittu samojen ihmisten käyttäytymistä kaupan kassajonossa ja liikenteessä, yhtäläisyydet ovat selviä: jos hermoilee kassalla, hermoilee auton ratissa. Myös alhaisen jännityksen sietokyvyn ja persoonallisuuden häiriöiden tiedetään lisäävän onnettomuusriskiä.
Liikenneonnettomuuksien taustalla on lähes aina inhimillinen virhe – joko tienkäyttäjien tai liikennejärjestelmän suunnittelijoiden virhe. Suomessa kuolee vuosittain liikenteessä noin 400 henkeä, mikä on kansainvälisesti katsoen vähän. Liikenne käy jatkuvasti turvallisemmaksi suhteessa ajokilometreihin, mihin vaikuttaa muun muassa autojen parantuva kolariturvallisuus.

– Autoteollisuus tuo koko ajan markkinoille uutta tekniikkaa, joka auttaa kuljettajia. Yhteiskunnan tehtävä on säädellä sitä, että se myös lisää turvallisuutta. Autojen kojetauluissa olisi varmasti jo televisiot, jos mitään säätelyä ei olisi. Ruotsissa on parhaillaan kokeiltavina satoja autoja, joissa on pakotettu nopeudensäätely eli autoihin on asennettu nopeudensäädin, joka tietää, mikä kulloinkin on nopeusrajoitus. Sellaisella autolla ei yksinkertaisesti pysty ajamaan ylinopeutta. Tällaiset älykkäät säätimet yleistyvät varmasti meilläkin ehkä jo viiden vuoden sisällä.

Summala nostaa nopeuksien rajoittamisen ja paremman valvonnan ykkösasiaksi miettiessään nopeita lääkkeitä liikenneturvallisuuden kohentamiseksi.

– Ei pitäisi puhua vain liikenteessä kuolleista, vaan myös loukkaantuneista sekä elinympäristön turvallisuudesta. Nopeuskysymys nousee silloin ratkaisevaksi. Tähän mennessä on jo voitettu paljon kaupunkikeskustojen neljänkympin rajoituksilla. Mutta miten saisimme autoilijat ajamaan aina niin kuin heidän omat lapsensa olisivat samaan aikaan liikenteessä? Nopeuksia olisi valvottava nykyistä enemmän – vaikka valvonta tuntuukin ikävältä. Kyse on kuitenkin poliittisesta kysymyksestä, josta eivät voi päättää muut kuin poliitikot.

Ikä tuo ongelmia

Ajankohtainen ilmiö, suurten ikäluokkien ikääntyminen, aiheuttaa omat ongelmansa liikenteessä. Vanheneva kuljettaja ei välttämättä aina itse huomaa ajotaitonsa rapistumista ja havaintokykynsä heikentymistä. Kun lipsahduksia sattuu, muut tielläliikkujat pelastavat tilanteen. Tilanne saattaa edetä hyvinkin pitkälle ennen kuin asiaan pystytään puuttumaan. Iän myötä keskushermoston kyky käsitellä asioita hidastuu väistämättä ja etenkin työmuisti heikkenee. Sitä kuitenkin tarvitaan nopeasti vaihtelevien tilanteiden käsittelemisessä ja monen tehtävän yhtäaikaisessa joustavassa käsittelyssä.

– Jokaisella kuljettajalla on oma ajotyylinsä, ja jos on aina tottunut ajamaan reipasta vauhtia, tapa säilyy myös vanhemmiten. Monilla vaurailla vanhuksilla - ja heitä tulee lisää suurten ikäluokkien ikääntyessä - on auto ja kesämökki ja he haluavat 70–80-vuotiainakin ajaa itse mökkimatkansa ja muut tärkeät ajonsa. Samaan aikaan maantieliikenne lisääntyy ja dementoivat sairaudet yleistyvät, samoin sellaiset aivohalvaukset, joiden jälkeen palataan normaalielämään. Meillä ei kuitenkaan ole riittäviä menetelmiä vanhenevan ja sairaan väestön ajokyvyn luotettavaan arviointiin. Se tarkoittaa, että liikenteessä on yhä enemmän niitä, joiden ajokyvystä ei ole varmuutta, professori Heikki Summala sanoo.
Ajokorttia haettaessa on aina selvitetty tarkasti näkökyky – tosin vain joiltakin osiltaan. Samat ehdot määrittelee myös EU-direktiivi. Direktiivissä on joitakin muitakin määräyksiä, mutta esimerkiksi neurologisista sairauksista ei kovinkaan tarkasti.

– Esimerkiksi tarkkaavaisuusongelmia on meistä jokaisella joskus liikenteessä. On kuitenkin vaikea sanoa, milloin ne ovat normaaleja ja milloin ehkä ehkä jonkin alkavan sairauden merkkejä. Esimerkiksi alkava dementia on vaikeasti tunnistettavissa. Työelämässä muistihäiriöistä saa herkästi palautetta, mutta liikenteessä ei, koska muut tielläliikkujat usein pelastavat tilanteen, jossa yhden autoilijan tarkkaavaisuus hetkeksi herpaantuu.

– Yksi tyypillinen tarkkaavaisuusongelma syntyy aivovauriosta, esimerkiksi aivohalvauksesta toipumisen jälkeen, jolloin liikenteessä saattaa olla vaikeaa havaita toiselta puolelta tulevia ärsykkeitä. Parhaillaan etsitäänkin sellaisia hyviä neuropsykologisia ja suoritustestejä, jotka ennustaisivat vanhenevan väestön ja sairaiden ajokykyä ja sen taantumista. Meille on muodostumassa monialaisia ryhmiä, joissa ovat edustettuina esimerkiksi hoitava lääkäri, neuropsykologi ja ajokykyä arvioiva liikenneopettaja. He voivat yhdessä arvioida testien, neurologisen statuksen ja sairauksien sekä ajosuorituksen perusteella henkilön ajokykyä paremmin kuin lääkäri tai esimerkiksi ajotutkinnon vastaanottaja yksin, Heikki Summala sanoo.

Merkittävä edistysaskel ajokyvyn arvioinnin tiellä on se, että suomalaiset lääkärit voivat nykyisin hankkia liikennelääketieteen erityispätevyyden. Parin vuoden sisällä on myös odotettavissa lakiuudistus, joka oikeuttaa lääkärit kertomaan riskikuljettajista viranomaisille.

Vaikka ajokyvyn puutteita on usein itse vaikea havaita, tiettyjen merkkien pitäisi herättää.

– Niitä tilanteita kannattaa välttää, jotka tuntuvat liian vaikeilta. Jos kuitenkin esimerkiksi omalla kaistalla pysyminen tuottaa jatkuvasti vaikeuksia, on syytä siirtyä muiden kyytiin tai ainakin asiantuntijan luo.

Sairaus voi olla riski

Tätä nykyä kiinnitetään paljon huomiota ammattiautoilijoiden kroonisiin sairauksiin ja niiden ajokykyvaikutuksiin. Muutkin kuin neurologiset tai dementoivat sairaudet voivat olla ongelmallisia. Esimerkiksi tukirangan sairaudet ja kivut, kuten selkävaivat, heikentävät yöunen laatua ja aiheuttavat sitä kautta väsymystä liikenteessä. Myös kipu sinänsä voi haitata ajamiseen keskittymistä. Arviolta jopa yli 20 prosenttia liikenneonnettomuuksista johtuu väsymyksestä tai rattiin nukahtamisesta. Vieläkin tärkeämpää on muistaa, että tarkkaavaisuuden jonkinasteinen pettäminen liittyy hyvin suureen osaan kolareita.

Nykytiedon valossa sairauskohtaukset sinänsä ovat melko harvoin liikenneonnettomuuksien syynä. Jos ovat, kyse on yleensä sairauksista, joihin liittyy äkillinen tajunnan menetys tai voimakas vireystilan lasku. Niitä aiheuttavat muun muassa epilepsia, sepelvaltimotauti, rytmihäiriöt, diabetes, narkolepsia tai uniapnea. Toinen ryhmä ovat sellaiset sairaudet, joissa henkilön arvostelukyky ja henkinen kapasiteetti ovat heikentyneet, kuten alkoholismi, huumeiden ja muiden päihteiden käyttö, dementia ja epäsosiaalinen persoonallisuus. Jälkimmäiselle ryhmälle on ominaista säännöistä piittaamattomuus sekä se, että kokemuksista ei yleensä oteta opiksi.
– Erilaisiin persoonallisuushäiriöihin, kuten narsistiseen häiriöön, liittyy usein kyvyttömyys oppia kokemuksista. Olemme tutkimuksissamme myös havainneet, että edes kuolonkolarista selviytyneet eivät olennaisesti muuta ajotapaansa sen jälkeen. Poikkeuksena ovat ammattiautoilijat, jotka selvästi ottavat ammattinsa vakavasti. Heidän liikennerikkomuksensa vähenevät selvästi, jos he ovat osallisina kuolonkolarissa.

Myös vaikeasti masentuneet ja muut psyykkisesti sairaat ovat riskiryhmiä liikenteessä. Psykiatristen sairauksien arvioidaan lisäävän liikenneonnettomuusriskin kaksinkertaiseksi. Vakavasti masentuneille samoin kuin ahdistuksesta kärsiville suositellaankin, että he eivät ajaisi autoa ennen kuin masennus on ollut vähäoireinen puolen vuoden ajan. Esimerkiksi trisykliset masennuslääkkeet voivat hoidon alkuvaiheessa heikentää ajokykyä.

Periytyykö ajotyyli?

Kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen johtavia onnettomuuksia sattuu eniten nuorille kuljettajille, ja myös iäkkäiden kuolonkolaririski nousee erityisesti, jos kolarit suhteutetaan ajomääriin. Heiltä ajaminen vaatii niin paljon keskittymistä, että ympäristön riittävä havainnointi ei aina onnistu samanaikaisesti. Liikenneturvallisuuden kannalta tilanteiden ennakointi on kuitenkin reaktionopeuttakin tärkeämpi ominaisuus.

– Nuorilla onnettomuuksien syynä on usein kokemattomuus ja liiallinen riskinotto, vanhuksilla taas iän ja sairauksien aiheuttamat rajoitukset. Olemme testanneet myös eri potilasryhmiä antamalla heille autossa ajamisen ohessa erilaisia lisätehtäviä, kuten kännykän käyttöä, kasetin asettamista soittimeen tai opastimien lukemista. Esimerkiksi aivovaurio- ja Altzheimer-potilailla on selviä ongelmia selviytyä monesta samanaikaisesta tehtävästä eivätkä he pysty ajoittamaan toimintaansa ja vaihtamaan sujuvasti osatehtävästä toiseen. Sama ongelma on aloittelevilla nuorilla kuljettajilla.
Nuoret omaksuvat ajotyylinsä osittain vanhemmiltaan. Siihen viittaavat tuoreet amerikkalaistutkimukset, ja parhaillaan liikennekäyttäytymisen periytyvyyttä tutkitaan myös Suomessa.
– Olemme kiinnostuneita siitä, mikä merkitys on toisaalta vanhempien antamalla esimerkillä ja toisaalta geneettisellä perustalla, eli miten temperamentti ja ajotavat siirtyvät sukupolvelta toiselle.
– Yksilöiden välillä on suuria eroja niin taidoissa kuin temperamentissa ja elämyshakuisuudessakin. Elämyshakuinen henkilö käyttää herkästi myös autoilua elämysten hankkimiskeinona.

– Meidän olisi muistutettava itseämme siitä perustotuudesta, että liikenne on sopimuskysymys. Sen sujuminen perustuu yhteiseen sopimukseen siitä, että kaikki noudattavat samoja sääntöjä. Meistä jokainen voisi myös opetella havaitsemaan paremmin ne tilanteet ja perusriskit, joissa voi yhteensattumien seurauksena tulla onnettomuus. Omaa ajamistaan voi tietoisesti kehittää ja opetella uusia perussääntöjä. Tärkeintä olisi aina muistaa, että kun iso ajoneuvo tai muu este peittää näkyvyyden, sieltä voi yllättää vaara, esimerkiksi juokseva lapsi tai toinen auto. Siksi kannattaisi tehdä tietoinen päätös, että ei koskaan ohita liian suurella nopeudella paikkaa, jossa ei voi olla varma turvallisuudesta.

Haasteellinen talvikeli

Liikennepsykologi tarjoaa yksinkertaista selitystä myös sille jokavuotiselle ilmiölle, että ensimmäiset liukkaat tulevat suomalaisille yllätyksenä – maassa, jossa talvi joka vuosi tulee! Tutkimusten mukaan jopa yli puolet suomalaisista arvioi väärin kelin pitävyyden talviaikana.

– Etenkin Etelä-Suomessa säiden vaihtelut ovat nopeita ja osin ennakoimattomia. Ensimmäiset liukkaat tulevat usein lokakuussa, jolloin ei vielä ole talvirengaspakkoa. Suomessa on tapana lähteä töihin ja kouluun, vaikka olisi miten liukasta ja lunta tulisi taivaan täydeltä. Kaikki lähtevät tunnollisesti liikenteeseen, vaikka kesärenkaita ei olisi ehditty vaihtaa nastoihin. Eikä ole yksinkertaisesti mahdollista, että satoihintuhansiin autoihin vaihdettaisiin renkaat sinä iltana, kun uutisissa ennustetaan aamuksi liukasta keliä.

Huonot kelit myös karsivat jonkin verran autoilijoita. Heikki Summala näkee sen takana selkeän psykologisen mekanismin.
– Jos alkaa olla ikänäköä ja häikäisyherkkyyttä tai yleistä epävarmuutta, pimeään tai lumisateeseen ei mielellään lähdetä ajamaan. Psyykkinen ja kognitiivinen kuormitus ovat huonolla kelillä niin kovia, että ne jättäytyvät vapaaehtoisesti kotiin, jotka eivät tunne pysyvänsä siinä mukana. Niinpä huonommalla kelillä ovat liikkeellä karkeasti ottaen vain taitavimmat kuskit. Sen sijaan parhailla keleillä liikenteessä ovat kaikenlaiset kuljettajat. Tosin talvella sattuu paljon vakavia kolareita, kun menetetään liukkaalla auton hallinta. Kesällä taas alkoholi ja nuoret kaahaajat tulevat mukaan kuvioihin.

– Naisten tiedetään seuraavan kelitiedotteita miehiä enemmän eli he ovat selvästi turvallisuustietoisempia. Naiset kuitenkin ajavat jonkin verran vähemmän kuin miehet, ja miehet ovat aggressiivisempia kuljettajia. Erot tasaantuvat jatkuvasti, mutta uskon, että vauhdikas ja vähän aggressiivinen ajaminen tulee aina olemaan miehillä yleisempää ja se myös selittää monia onnettomuuksia. Miehet ovat onnettomuuksissa useammin jo siksikin, että ajavat naisia enemmän. Naisten ajotaidot ovat jonkin verran heikommat ja he joutuvat useammin onnettomuuksiin, jotka ovat taidoista kiinni, kuten liukkaan kelin kolareihin.

Lähteenä käytetty myös Duodecimin kustantamaa Liikennelääketiede-kirjaa, toim. Karkola, Muller, Ojala (2002).

Sairaudet

voivat vaikuttaa ajokykyyn, mutta niiden aiheuttama liikenneturvallisuusriski vaihtelee melkoisesti taudinkuvan, yksilön ja hoidon mukaan. Ajokyvyn kannalta ongelmallisia sairauksia voivat olla epilepsia, aivohalvaus, aivovammat, dementia, psykoosit, masentuneisuus, persoonallisuushäiriöt, huimaus, sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, unihäiriöt, eräät tuki-ja liikuntaelinsairaudet sekä oppimisen erityishäiriöt.
Lääkityksen liikenteelliset riskit liittyvät erityisesti lääkityksen aloittamiseen, annoksen muuttamiseen, useamman lääkkeen yhtäaikaiseen käyttöön, lääkityksen lopettamiseen, lääkkeen unohtamiseen tai ohjeidenvastaiseen annosteluun, yllättäviin sivuvaikutuksiin, alkoholin käyttöön lääkityksen aikana ja ruokailun yksipuolisuuteen tai laiminlyömiseen.

Lähde: Liikennelääketiede-kirja (Duodecim 2002).

Turvallisuusreseptejä
Lasse Hantula
Liikenneonnettomuuksien tutkinnan johtaja, Liikennevakuutuskeskus
Tienkäyttäjä itse voi vaikuttaa turvallisuuteensa seuraavin keinoin:

1. Turvavyö aina käyttöön.
Tällä suojaa itsensä parhaiten. Laajasta noin 90-prosenttisesta vyön käytöstä huolimatta lähes puolet autoissa kuolleista on tutkijalautakuntien mukaan ollut turvavyö auki. Kuoleman riski on siis suuri turvavyöttömälle.

2. Ajokunnosta huolehtiminen.
Alkoholi, väsymys ja sairaudet ovat riskitekijöinä lähes puolessa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista.

3. Hyvät nastarenkaat ja maltillinen ajaminen talvella.
Lumisade ja liukkaus lisäävät onnettomuuksien määrän moninkertaiseksi erityisesti kaupunkiliikenteessä, mutta myös kohtalokkaat suistumiset päin vastaantulijaa ovat yleisiä maanteillä. Hyvät nastarenkaat mahdollistavat turvallisen liikkumisen maltillisesti ajaen myös iljanteella.

Sirpa Rajalin
Tutkimuspäällikkö, Liikenneturva

1. Ajonopeuksien säätely.
Ajonopeus vaikuttaa kaikkiin onnettomuuksiin, vakaviin enemmän kuin lieviin. Taajamissa 30 kilometrin tuntivauhdilla kulkeva auto ei tavallisesti tapa jalankulkijoita eikä pyöräilijöitä. Talviajan nopeusrajoitusten on todettu vähentävän henkilövahinko-onnettomuuksia 14 prosenttia. Ylinopeudella ajaminen on levinnyt tavallisten kansalaisten keskuuteen eikä siihen voida suostuttelemalla ja valistamalla vaikuttaa. Tarvitaan tehokasta valvontaa kiinnijäämisriskin lisäämiseksi.

2. Rattijuopumuksen vähentäminen.
Rattijuoppo on mukana joka viidennessä liikennekuolemassa. Rattijuopoista yli 60 prosenttia on alkoholin suurkuluttajia. Valistuskampanjat eivät heihin pure, vaan tarvitaan tehokasta hoitoonohjausjärjestelmää. Promillerajan alentamisella on mahdollista vähentää erityisesti nuorten rattijuopumusta. Yleistä liikenneturvallisuutta parantavat toimet kuten liikenneympäristön pehmentäminen, ajoneuvon rakenteen parantaminen ja valvonnan tehostaminen vähentävät myös rattijuopumusonnettomuuksia.

3. Turvavyön käytön lisääminen
Turvavyö on auton kuljettajan ja matkustajan kiistattomasti tärkein yksittäinen turvaväline. Kuitenkin viidennes jättää taajamissa turvavyön kiinnittämättä. Peräti neljännes takapenkillä matkustavista ei käytä turvavyötä. Törmäystä maantienopeuksilla ilman turvavyötä voi verrata benji-hyppyyn ilman köyttä. Liikennevahinkojen tutkijalautakuntien mukaan turvavyön käyttö pelastaisi 50 henkeä vuodessa kuolemalta.

Laki vaatii

* Kuljettajan on täytettävä tietyt terveydentilalle asetettavat vähimmäisvaatimukset. Laki ei kuitenkaan määrittele, kenen ne pitää arvioida.

* Ajokortin hankkijan on osoitettava ajokykynsä silmälääkärin tai lääkärintodistuksella. Seuraavan kerran näkökyky tarkastetaan kaikilta kortin haltijoilta 45-vuotiaana. Sen jälkeen lääkärintarkastuksessa on käytävä 60- ja 70-vuotiaana ja sen jälkeen viiden vuoden välein.

* Salassapitovelvollisuuden vuoksi lääkäri ei voi ilman potilaan suostumusta antaa viranomaisille hänen terveyttään koskevia tietoja. Parhaillaan on vireillä lainmuutos, joka antaisi lääkäreille oikeuden ilmoittaa heikentyneestä ajokyvystä ilman potilaan suostumusta. Muutos tulee voimaan aikaisintaan vuonna 2004.

Edelläkävijä

Vastikään Vuoden Psykologiksi valittu neuropsykologi Pekka Kuikka toteuttaa Jyväskylässä sitä, mistä valtakunnallisesti vasta haaveillaan: tehnyt vaativia ajokykyarviointeja yhdessä neurologin ja liikenneopettajan kanssa.

Hänen yrityksestään Neuroarviot Oy:stä voi varata ajan kuka tahansa, joka haluaa saada varmuuden ajokyvystään tai läheisensä ajokyvystä esimerkiksi vakavan sairauden jälkeen. Asiakkaina on ollut niin aivoinfarktista ja aivovammasta kotikuntoisiksi toipuneita kuin dementian alkuvaihetta sairastaviakin.

– Olemme tehneet reiluna kolmena vuonna, vähitellen kasvaneen toimintamme aikana noin kaksisataa ajokykyarviota ja käytännössä noin puolelle on suositeltu korttia, puolelle sitä, että ajaminen olisi viisainta jättää, Pekka Kuikka kertoo.

– Moniammatillinen tutkimus tarkoittaa puolen päivän tiivistä istuntoa, johon kuuluvat lääkärin ja psykologin tutkimukset sekä noin tunnin pituinen ajokoe. Niiden perusteella työryhmä antaa lausunnon ajokyvystä.

Tälle laajalle tutkimukselle tulee hintaa noin 600 euroa, josta lääkärin ja neuropsykologin osuudet oikeuttavat normaaliin Kela-korvaukseen.
Lisätietoja ajokykytutkimuksista: www.neuroarviot.fi

Arvioi ajokykysi

Mikäli vastaat myöntävästi johonkin seuraavista kysymyksistä, suorituskykysi liikenteessä saattaa olla alentunut.

1. Onko sinun entistä vaikeampi selviytyä arkiaskareista kotona?
2. Onko sinulla ollut liikenteessä usein vaaratilanteita tai läheltä piti -tilanteita?
3. Oletko eksynyt tutulla reitillä?
4. Onko sinun vaikea keskittyä?
5. Onko sinulla vaikeuksia pysyä kaistalla?
6. Oletko sekoittanut jarru- ja kaasupolkimen toisiinsa?
7. Oletko erehtynyt lääkkeittesi ottamisessa?
8. Onko hämäränäkösi tai näkökenttäsi heikentynyt?
9. Oletko joutunut viime aikoina toistuvasti peltikolariin?
10. Onko sinulla vaikeuksia pysyä muun liikenteen rytmissä?

Lähde: Autoillen kaiken ikää. Ennakoivan ajon opas ikääntyville autoilijoille. Liikenneturva.

23 prosenttia liikenneonnettomuuksista johtuu väsymyksestä tai rattiin nukahtamisesta.

Impulsiivisuus, elämyshakuisuus ja epäsosiaalisuus heikentävät ajoturvallisuutta.

Liikenteessä on yhä enemmän niitä, joiden ajokyvystä ei ole varmuutta.

Vuoden 2003 alusta lähtien moottoriajoneuvon kuljettaja saa puhua matkapuhelimeen ajon aikana vain silloin, kun puhelimessa on kädet vapaiksi jättävä lisälaite.

Tilanteiden ennakointikyky on reaktionopeutta tärkeämpää liikenneturvallisuuden kannalta.

[sivun alkuun] [sisällys] [etusivu]