Yhteishyvä 1/05
Ulla-Maija Lammi-Ketoja

Lukijat istuttivat metsän

Kaksikymmentä vuotta sitten Yhteishyvä järjesti lukijakeräyksen, jonka tuotolla istutettiin 200 hehtaaria metsää Sudaniin estämään aavikoitumista. Mitä kuuluu metsälle tänään ja millaisia ihmisiä hyvä asia sai liikkeelle?

Vuonna 1985 Yhteishyvä haastoi yhdessä Samarbeten kanssa lukijat ”Istuta oma puu Afrikkaan”-keräykseen lehden 80-vuotisen historian kunniaksi. Juhlakeräyksen tuotolla haluttiin auttaa ihmisiä toisella puolella maailmaa. Kohteeksi valittiin Saheli, Valkoisen Niilin alue Sudanissa, jota kuivuus aavikoitti. Metsää istuttamalla aavikoituminen voitiin estää.

Kymmenellä markalla sai jo istutettua yhden Mesquite-palkopuukasvin taimen. Keräys sai kansanjoukot liikkeelle. Lukijat haastoivat kampanjaan ystäviään ja työtovereitaan. Monet ohjasivat joulutervehdyksiin tai syntymäpäiväonnitteluihin varatut rahat Afrikkaan.

Vuoden mittaiseksi tarkoitettu projekti venyi yli neljävuotiseksi ja metsää istutettiin noin 200 hehtaaria. Taimet kasvatettiin ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston taimitarhoissa ja istutettiin maahan Enso-Gutzeitin metsäryhmän opastuksella ja paikallisten avulla.

Miten metsät voivat tänään?

Kaksikymmentä vuotta on vierähtänyt ja toimittaja Katja Pitkämäki selvitti, mitä metsille kuuluu. Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolta projektissa mukana olleet henkilöt ovat jo jääneet eläkkeelle. Entisestä Enso-Gutzeitista, nykyisestä Strora-Ensosta löytyi istutuksista vastannut henkilö Markku Raikkola. Hänen kertomansa mukaan taimet kasvoivat ohjauksen avulla ja paikallisten hoidossa jo vuodessa kaksimetrisiksi.

Vielä 1990-luvun alussa alueet olivat aidattuja ja vahdit tarkkailivat istutuksia, jotta kamelit eivät pääsisi niitä tuhoamaan. Puiden alaoksia hakattiin polttotarpeiksi.

Kyläläiset kykenivät viljelemään vihanneksia ja viljakasveja puiden varjossa, koska maaperä oli parantunut istutusalueilla huomattavasti. Alue oli ruohottunut ja puiden parimetriset juuret estivät hiekkadyynien etenemisen.

Päivitettyä tietoa puiden tämän hetkisestä tilanteesta saimme Helsingin yliopiston metsäekologian laitoksella toimivan VITRIn, The Viikki Tropical Resources Instituten kautta, jonka erikoisalaa Mesquite-puut ovat. Instituutissa työskentelee tutkija Mohamed El Fadl, joka on kotoisin Sudanista. Hän otti yhteyttä ystäväänsä, tohtori Abdelazim Ibrahimiin, joka on, kuten El Fadl, tehnyt Helsingissä väitöskirjansa.

Ibrahim selvitti asiaa Valkoisen Niilin Metsädirektoraatista ja sai vahvistuksen, että Mesquite-istutukset voivat kaikkien kylien ympärillä oikein hyvin.

Yhteishyvän juhlakeräys saavutti siis tavoitteensa. Puiden istutus oli muuttanut paikallista pienympäristöä ja mahdollistanut seudun asuttamisen kuivuuden koettelemilla alueilla.

Kiitoksia ja haasteita

Myös lukijoitten luovuus lähti liikkeelle kampanjan yhteydessä. Yksi istutti puita isänsä kunniaksi, toinen rakkaille ystävilleen. Joku istutti puun tuliaiskukan asemesta ja joku toinen viisitoista puuta kiitollisena OYKS:ssa saamastaan hoidosta. Eräs keräykseen osallistunut lukija kunnioitti lapsenlapsensa kastetilaisuutta istuttamalla kymmenen puuta.

Tammikuun Yhteishyvässä 1987 lahjoittajien joukossa oli Sirpa, joka ”on istuttanut viisi puuta Kepulle ja Seijalle ja pyytää heitä kertomaan, missä he ovat”. Samassa lehdessä ”kolmivuotias Lauri istuttaa viisi puuta hoitaja Helenalle kiitollisena hyvästä hoidosta ja haastaa kaikki hyvien hoitajien hoidossa olevat lapset istutuskampanjaan”.

Mummit ja papat istuttivat puita lastenlapsilleen, joku miniälleen ja haastoi mukaan samalla kaikki Suomen anopit. Keräys kattoi miltei kaikki kansan kerrokset, mukaan lähtivät niin Lions Ladyt, Martat, opettajat, lähetyspiirit, kuin Maa- ja kotitalousnaiset, koululuokat ja päiväkodit.

Kukat kuihtuvat nopeammin

Silloisen Hyvinkään Sanomien toimittaja Vilho Saarinen istutti vaimonsa Iisan kanssa kymmenen puuta Mauri Eerolan 50-vuotispäivän kunniaksi vuonna 1986.

– Ajattelimme, että Mauri saa merkkipäivänään kukkia niin tolkuttomasti, että parempi idea on istuttaa puita. Samalla voi auttaa hyvää asiaa, nyt 80-vuotias Eero Saarinen kertoo.

– Muistaakseni Maurille tuli sinne aikamoinen puistikko.

Nimikkopuitten saaja, talousneuvos Mauri Eerola on edelleen tyytyväinen lahjaansa.

– Kävi vielä niin, että taisin saada muiltakin näitä nimikkopuita. Olisikohan niitä kaikkiaan kertynyt 25. Se oli mielestäni oikein mukava tapa onnitella, hän kertoo.

Mauri Eerolalla on ollut tarkoitus lähteä paikan päälle joskus katsomaan, miten nimikkopuut kukoistavat.

– Vielä ei ole matkaa tullut tehdyksi. Ehkä se olisi hyvä tavoite seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Puita kummilapsille

Liisa Kahiluoto Kangasalta istutti heinäkuussa 1986 puun pojalleen, kummityttärilleen ja kaksi puuta hyvälle ystävälleen Liisa Virolaiselle 25-vuotislahjaksi.

Liisa Kahiluoto kertoo innostuneensa keräyksestä siksi, että hän on aina ollut luontoihminen ja ympäristöasiat ovat olleet hänen sydäntään lähellä.

– Nuorimmat kummityttöni olivat nimikkopuun saadessaan vain muutaman vuoden ikäisiä, vanhin teini-ikäinen. Nyt he ovat jo yli kaksikymppisiä, vanhin kummityttöni ja poikanikin jo puolessa välissä neljääkymmentä. Mutta samanhenkisiä luontoihmisiä on heistäkin kaikista kasvanut.

[sivun alkuun] [sisällys] [etusivu]