Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys

 


 

Kuljetusyrittäjä 4/04
Kari Sautero


Yrittämisestä pitää nauttia

Helsinkiläinen Lokakuljetus Oy on jätehuoltoalalla toimiva yritys. Se on vanha perheyritys, johon sukupolvenvaihdos ja nuori yrittäjä on tuonut dynamiikkaa ja uusia ideoita.

Isoisä Artturi Heino oli taksiautoilija Helsingissä ja hän sai tietoonsa myytävän kuljetusliikkeen. Hän takasi poikansa Artolle lainan ja niin parin Fargon kuljetusliike siirtyi Heinon sukuun 1960-luvun lopulla. Nyt yrityksen nimi on Lokakuljetus Oy ja sen osaomistaja ja toimitusjohtaja on Tomi Heino, 33.

Ei pidä fakkiutua

Tomi Heino on luonnollisesti ollut koko nuoruutensa tavalla tai toisella mukana isänsä yrityksessä, mutta saatuaan kaupallisen koulutuksensa päätökseen hän hakeutui myyntitehtäviin muualle. Hän tuli kuitenkin sukupolvenvaihdoksen yhteydessä takaisin taloon ja on nyt ollut neljä vuotta yrityksen toimitusjohtaja.

- Ei pidä fakkiutua. Pidänkin erittäin hyödyllisenä nykyisessä työssäni sitä, että olin välillä muualla hakemassa vaikutteita ja kokemusta. Käytyäni vielä kuljetusyrittäjäkurssin havaitsin, että olin saanut maailmalta paljon hyviä ideoita, joita voi toteuttaa myös kuljetusalalla.

- Olen yrittäjäluonne ja sellaiselle on tyypillistä kehitellä uusia liikeideoita ja toimintamuotoja. Itse olen 1970-luvulla syntynyt ja olen havainnut, että tapani toimia on aivan erilainen kuin 1940-luvulla syntyneellä. Minulla on uskallusta lähteä toteuttamaan uusia asioita paljon enemmän kuin vanhemmalla ikäpolvella, Heino pohdiskelee.

Toimintaa laajennettu ja tuotteistettu

Lokakuljetus Oy:llä on vankka kokemus viemärihuoltotöistä. Tomi Heinon aikana Lokakuljetus on kokenut paljon uudistuksia. Se on luonnollisesti mennyt nettiin, mutta lisäksi muutenkin sen toimintaa on nykyaikaistettu ja laajennettu yhä enemmän asiakasehtoisesti.

- Olemme jalostaneet entisiä toimintasektroreitamme ja tuotteistaneet niitä täysin uudella tavalla. Olemme ottaneet tuotteistoomme mm. tapahtumiin ja tilaisuuksiin tarkoitetut vuokravessat, joista oli markkinoilla aivan selvä tilaus.

- Nykyisellään hoidamme perinteisten viemäreiden avausten ja kaivojen tyhjennysten lisäksi esim. erilaisia sulatuksia, pesuja, viemärikuvauksia, suurtehoimurointeja, soranpuhalluksia, kartoituksia, kunotutkimuksia ja jopa elintarvikerasvakierrätyksiä.

Neljän vuoden aikana Lokakuljetus on kasvanut merkittävästi. Sen palveluksessa on nykyisin parikymmentä henkilöä, sillä on 17 erikoisajoneuvoa ja liikevaihto vuositasolla lähes neljä miljoonaa euroa.

P-a ei lopu koskaan, mutta suhdanteet määräävät

Yhteiskuntamme tuottaa alati lisääntyvät määrän erilaista jätettä ja likaa. Helposti voisikin kuvitella, että jätehuoltoala tarjoaa rajattomat markkinat lukemattomille yrittäjille. Näin ei kuitenkaan aivan ole.

- Tämä ala on aivan yhtä suhdanneherkkä kuin mikä muu ala tahansa. Asiakkainamme ovat mm. kunta, valtio, rakennus- ja kiinteistöala ja jos niillä menee huonosti emme mekään voi hyvin. Säästöjen ja taloudellisen alamäen myötä työt vähenevät myös meillä.

- Kuljetusala on hyvin pääomavaltainen ala ja erikoislaitteistostamme johtuen jätehuoltoala on vielä enemmän pääomavaltainen. Näin ollen olemme herkkiä suhdanteille.

- Erikoislaitteistomme kalleus johtuu puolestaan siitä, että se ei ole suurten volyymien liukuhihnatavaraa. Tästä johtuen seuraamme myös hyvin tarkoin kalustomme elinkaarta ja pyrimme ennakoivalla huollolla estämään isoja vahinkoja. Näin toimien ajoneuvoyksikön elinkaaren pituudeksi saamme jopa 15 vuotta. Tärkeintä onkin se, mitä jää plussan puolelle käytön jälkeen.

- Henkilökunta on myös osattava valita oikein. Tällä alalla on erittäin tärkeätä osata hyvän ammattitaidon lisäksi käyttäytyä hyvin, mehän joudumme usein työskentelemään ihmisten kodeissa – heidän intiimeimmällä alueellaan. Emme voi porskutella sisään kuin norsu lasikauppaan. Työntekijämme ovat yhtiömme käyntikortteja, Heino toteaa.

Toimitusjohtaja-yrittäjä

Tarkkaan ottaen voisi sanoa, että Tomi Heino ei ole puhdas yrittäjä, vaan hän on palkattu toimitusjohtaja, joka elää yrittäjän elämää. Jossakin vaiheessa Heinoille tullee eteen myös omistajan lopullinen vaihdos, mutta tällä hetkellä tilanne on “isä omistaa, poika johtaa”.

- Vaikka isäni onkin yrityksemme suurin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja, niin minulla on todella vapaat kädet suunnitella toimintaa ja tehdä mm. hankinnat. Tehtävänäni on myös pitää yritys pyörimässä; jos joku on estynyt ajamasta, niin minä vedän haalarit päälle ja ajan. Näin tapahtuu erityisesti kesälomien aikana tai erikoistilanteissa viikonloppuisin. Eli elän täysin yrittäjän elämää.

- Yrittämisessä minua viehättää jo lähes puhkikulutettu määritelmä “yrittäjän vapaus”. Minulla on paljon ideoita ja saan kokeilla ja toteuttaa niitä. Olen asettanut elämälleni ja toiminnalleni määrätyt tavoitteet ja uskon saavuttavani ne parhaiten ahkeralla yrittämisellä. Toivon voivani ikäihmisenä joskus todeta saavuttaneeni tavoitteeni ja siksi painan nyt täysillä töitä.

Fysiikka ei saa pettää

Heinon mielestä hänen niin henkisen kuin fyysisenkin jaksamisen pohjana on vankka peruskunto.

- Olemme järjestäneet firman henkilökunnalle mahdollisuuden liittyä kuntoklubin jäseneksi. Itse käyn pari kertaa viikossa tiukassa pyörätreenissä. Minä myös lenkkeilen ja hiihdän.

- Henkinen puoli pettää helposti, jos fysiikka ei ole kunnossa ja jos johtaja on väsynyt, masentunut ja huonotuulinen ei hän voi odottaa alaisiltaankaan parasta ja motivoitunutta työpanosta.

Järjestö antaa enemmän kuin pyytää

Myös järjestötyö antaa Heinolle paljon. Hän on Helsingin Kuljetusyrittäjien hallituksen jäsen.

- Liitolta saamme hyvin paljon apua ja rahalla mittaamattomia kullan arvoisia neuvoja eri asioissa. Olen saanut sellaisen kasvatuksen, jonka mukaan tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa. Tyhmää on olla kysymättä. Selvästikin liitosta ja sen alayhdistyksestä saa enemmän kuin mitä yrityksemme maksaa niille jäsenmaksua.

- Ollessani aktiivisesti mukana alan jäjestötoiminnassa tutustun mukavassa ilmapiirissä ihmisiin ja kuuntelen heidän ajatuksiaan, vaikka he eivät olisikaan samalla alalla kanssani. Aina kuitenkin oppii jotakin.

Lopuksi Tomi Heino kiteyttää: “Yrittäminen on kokonaisvaltaista elämää ja siitä on nautittava, muuten ei mistään tule mitään.”


Kuvateksti:

1. Olen 1970-luvulla syntynyt ja olen havainnut, että tapani toimia on aivan erilainen kuin esimerkiksi 1940-luvulla syntyneillä. Minulla on paljon enemmän uskallusta lähteä toteuttamaan uusia asioita kuin vanhemmalla ikäpolvella, Tomi Heino pohdiskelee.

2. Imu-paineautolla (combiauto) suoritetaan viemäreiden avaukset,
hiekan ja juurien poistot, jään sulatukset, sadevesi-, rasva-, öljy- ym.
kaivojen tyhjennykset ja pesut. Tomi Heino esittelee ylpeänä yhtiönsä uusinta Italiasta tuotua kalustoa.

 

[sivun alkuun] [sisällys] [etusivu]

 

 

Ennakoi Lue Lue Lue Lue Sovella Sovella Ennakoi Lue Sovella Sovella Sovella

Ihmisen psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi Kestävä tulevaisuus Etusivulle Ihminen ja teknologia Mikä on artikkelipankki? Turvallisuus ja liikenne Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys Viestintä- ja mediataito Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys