|
 
Insinööri
12/2004
Marjukka ja Jouni Lemmetti
Elämää
Kiina-ilmiön ytimessä
Meidän insinöörperheelle haave lähteä
ulkomaille töihin alkoi toteutua alkukesästä
2004, kertovat insinöörit Marjukka ja Jouni Lemmetti.
Mahdollisuudesta oli keskusteltu usein, koska Marjukan työnantaja
Alteams Group on maailmanlaajuinen konserni.
- Kiinan Suzhou oli meille molemmille ennestään
tuttu paikka. Syyskuussa pakkasimme matkalaukkumme ja muutimme
Kiinaan, Jouni kertoo.
Marjukka Lemmetti aloitti työnsä Alteams-STS:llä
vastuualueenaan laatu- ja ympäristöjärjestelmän
rakentaminen sekä toiminnan kehitykseen liittyvät
tehtävät. Lisäksi vastuualueeseen kuuluu Alteams
Groupin tehtäviä.
Jouni jäi vuorotteluvapaalle pääsuunnittelijan
tehtävistä. Työnantajan suhtautuminen vuorotteluvapaan
hakemiseen oli myönteinen.
Uusi kotikaupunkimme on 2,5 miljoonan asukkaan Suzhou Shanghaista
noin 100 kilometriä länteen. Suzhoun piirikunnan
alueella on asukkaita noin 6 miljoonaa. Se on Kiinan nopeimmin
kasvavia talousalueita, missä toimii useita eurooppalaisia,
amerikkalaisia ja japanilaisia yrityksiä. Suzhoun kaupungissa
toimivat muun muassa suomalaisyritykset Nokia, Teleste, Aspocomp,
Scanfil, Efore, Alteams ja Stora-Enso. UPM-Kymmenen Changshun
tehdas on Suzhoun piirikunnan alueella.
Suzhou tuttu paikka
Integroitumista uuteen ympäristöön on helpottanut
se, että kaupunki oli ennestään jo tuttu. Täällä
pitempään asuneet ovat neuvoneet monissa käytännön
asioissa.
Asumme kahdelle ihmiselle tilavassa rivitalon päätyhuoneistossa
lähes kiinalaisella alueella. Asuinalueemme on varsin
uusi ja läheskään kaikki asunnot eivät
ole vielä edes valmiita. Asuinalueet ovat yleensä
aidattuja ja vartioituja alueita. Jokaisella alueella on vartijoiden
"armeija", joka huolehtii järjestyksestä
ja mm. postin jaosta. Alueilla on yleensä tarjolla kaikki
palvelut ja pää- tai klubirakennuksissa erilaisia
liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia.
Meidän alueellamme kuntosali on vasta rakenteilla, mutta
tennistä pääsee jo pelaamaan. Ilotulitukset
ovat melkein jokailtainen ilmiö, sillä Kiinassa
on tapana ajaa pahat henget pois paukuttelemalla rakentamisen
alkaessa ja sisään muutettaessa.
Kiinassa palveluilla on suuri merkitys työllistäjänä.
Joka kadulla on yksi tai useampia hierontapaikkoja, partureita
ja kampaajia, pieniä ruokakojuja, ravintoloita, polkupyöräkorjaamoja,
hedelmäkauppiaita, ompelijoita ja kukkakauppiaita. Viikottaista
kokovartalohierontaa ja jalkahoitoa jää Suomeen
palattua kaipaamaan. Hintataso on ulkolaiselle edullinen.
Kukkakauppias tuo uuden kukka-asetelman viikottain muutamalla
eurolla.
Liikenne
on kaaos
Liikenne
on täällä vieläkin eteenpäin vyöryvä
kaaos. Nopea autoistuminen on tuonut paljon uusia kuljettajia
liikenteeseen ja ajokortin saa varsin helposti. Varsinkin
risteysajaminen on villiä. Liikennevaloissa käännytään
surutta vasemmalle vastaantulevasta liikenteestä juuri
piittaamatta tai kadulle tullaan vauhdilla sivuille katsomatta.
Liikenne
kehittyy kuitenkin parempaan suuntaan. Kaupunkeihin rakennetaan
ohitusteitä ja katuja moneen kerrokseen. Poliisi kiinnittää
yhä enemmän huomiota ajotapoihin. Kaikki muuttuu
nopeasti, mutta mielettömät ruuhkat eivät tällä
talouskasvulla häviä.
Kiinalaiseen tapaan mekin ostimme polkupyörät sekä
sähkömopon. Ne ovat paras tapa liikkua, vaikka pyöräteilläkin
yleensä aina on ruuhkaa. Kiinalaiset ajelevat hiljaa
rinnakkain ja keskustelevat piittaamatta siitä, mitä
ympärillä tapahtuu. Soittokelloa on käytettävä
jatkuvasti. Pyörätiet ovat hyviä, mutta tarkkana
pitää olla, sillä joskus vastaan voi tulla
kiireinen taksi tai rekka. Pyörävarkaudet ovat myös
kasvava ongelma.
Elämää kanavissa
Kiinalaisen elämän virta on kanavaliikenne. Kaupungille
pyöräillessä tulee usein pysähdyttyä
pääkanavan sillalle ihailemaan jokilaivojen katkeamatonta
virtaa. Ne mennä puksuttavat ääriään
myöten hiekkaa, hiiltä ja muita raaka-aineita. Näitä
laivoja kulkee tuhansia pitkin Kiinan useita kanavareittejä.
Hiekkaa, sementtiä ja raudoitusterästä tarvitaan
joka puolella. Wuxin ja Shanghain välinen alue on yhtä
suurta rakennustyömaata. Aivan naapurustoomme nousee
uusia asuinkerrostaloja sekä Suzhoun korkein rakennus,
uusi Shangri-La hotelli. Teollisuuspuistoihin nousee koko
ajan uusia teollisuuskiinteistöjä.
Nyt olemme asuneet Kiinassa jo kolme kuukautta. Aika kuluu
yllättävän nopeasti. Työpäivät
ovat pitkiä, joten Marjukka tulee illalla välillä
myöhäänkin kotiin. Päivä alkaa Suomen
edellisillan TV-uutisten ja lehtien katselulla netistä.
Sähköpostia tulee paljon jopa yllättäviltäkin
tahoilta. Joitakin kertoja olen toiminut matkaoppaana toisten
expatriaattien ystäville heidän työkiireidensä
takia tai järjestänyt "extreme-matkoja".
Suzhoussa toimii expatriaattien yhdistys, jota pyörittävät
expattien puolisot. EAS:n retkillä Jouni on ollut yleensä
ainut mies eli kuten eräs hollantilainen rouva sanoi
"cock in the basket".
Sosiaalista elämää
Elämä
täällä on hyvin sosiaalista. Iltaisin lähdetään
nauttimaan palveluista tai harrastusten pariin. Viikonloppuisin
harrastetaan kaikkea yhdessä toisten expatriaattien kanssa.
Marjukka käy ratsastamassa ja pelaamme tennistä.
Välillä käymme päiväretkellä
tai lähdemme yhdessä Shanghaihin shoppailemaan.
Yhteistoimintaa on myös muiden yritysten henkilöstön
ja eri kansallisuuksien kesken. Yöelämääkin
löytyy baarikadulta sitä kaipaaville.
Toisinaan
vietämme pidennetyn viikonlopun ja matkustamme muualle
Kiinaan tai Aasiaan. Marraskuun lopulla menimme yöjunalla
Pekingiin ja kävimme tutustumassa perinteisiin nähtävyyksiin.
Tietysti matkaan kuului myös käynti Kiinan muurilla
Simataissa. Juna oli miellyttävä kokemus - Suzhousta
Pekingiin pysähtymättä kertaakaan 1400 kilometrin
matkalla.
Keskiviikkoisin
tulee Tekniikka& Talous ja Laukaa-Konnevesi -lehti viikon
myöhässä. Paperinen lehti on edelleen mukavampi
lukea kuin näköislehti netissä.
Marraskuun
lopulla vietimme Suzhoun suomalaisten koko perheen pikkujouluja.
Joulupukkikin löysi tien paikalle lasten laulun avustuksella.
Hyvää
Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille insinööreille
perheineen!
[sivun
alkuun]
[sisällys] [etusivu] |