|
 
Kotivinkki 1/2003, Maire
Soiluva
Valintana
kasvisruoka
Kasvisruokailu
herättää useita kysymysmerkkejä. Onko
se terveellistä, onko se hankalaa, onko se kallista?
Ja miten muun perheen sitten käy?
Eettiset
syyt taustalla
Guevaran
perheelle kasvisruoka on enemmän eettinen kuin terveydellinen
valinta.
Perhe
kokoontuu kotona kasvisruoka-aterialle. Perheen isä Carlos
syö vain kasvisruokaa. Äiti Auli ja lapset Acer,
9, ja Marita, 7, sen sijaan syövät kotona kasvisruokaa,
mutta töissä ja koulussa sekaruokaa.
-
Joskus ostan leikkeleitä kotiin, jos lihanhimo yllättää,
nauraa Auli, mutta kertoo saman tien, ettei kesälläkään
tarjolla olleen grillimakkaran menekki perheessä ollut
suuri.
-
Lapsille ruoan maku on tärkeää. Jos kasvisruoka
on hyvää, he syövät sitä aivan yhtä
tyytyväisinä kuin mitä tahansa muutakin hyvälle
maistuvaa. He pitävät pizzasta, samoin pastasta,
mutta ne onkin helppo toteuttaa myös kasvisversiona.
Guevaran
perhe on valinnut kasvisruoan eettisistä syistä.
Valinta on syntynyt tietoisuudesta, että lihaeläinten
tehokasvatus vie paljon peltoalaa, jossa voitaisiin kasvattaa
viljaa. Vilja antaisi ravinnon huomattavasti isommalle ihmismäärälle
kuin liha. Eettinen valinta pudottaa ruokapöydästä
pois myös monen monikansallisen yhtiön tuotteet,
lapsityövoimaa käyttävien yhtiöiden tuotteet
sekä ylipäänsä koko elämästä
turhan kuluttamisen.
-
Emme usko lastemme kärsivän valinnoista, päinvastoin.
Kun he eivät saa koko ajan kaikkea mitä haluavat,
he oppivat arvostamaan saamaansa. Eikä heiltä puutu
kuitenkaan mitään välttämätöntä,
Carlos kertoo.
Carlos
ja Auli korostavat, etteivät halua korostaa erilaisuutta,
joten tytöt syövät koulussa muiden kanssa samaa
ruokaa.
Acer
vastaa kysymykseen kouluruuan mausta hyvin diplomaattisesti:
-
Joskus on hyvää, joskus ei. Maritan mielestä
kouluruoka on hyvää, mutta yksi parannus voisi olla:
- Pizzaa voisi olla useammin.
Guevaran
perheen lapset saivat pienempänä perhepäivähoidossa
kasvisruokaa, kun vanhemmat kantoivat vastuun ravintoaineiden
oikeasta saannista.
-
Siinä ei ollut mitään ongelmaa, koska kotona
muutenkin huolehdimme, että ravinnossamme on kaikki tarvittavat
vitamiinit, kivennäisaineet ja proteiinit.
Carlos
valitsi aikanaan kasvisruoan myös siksi, ettei hän
luota tehokasvatetun lihan puhtauteen: - Eläimet saavat
liian paljon esimerkiksi antibiootteja, jotka eivät ole
ihmiselle terveellisiä.
Auli
ja Carlos eivät tuputa tietoa lapsilleen, vaan vastaavat
kun nämä luontaisen uteliaina kysyvät.
-
Tytöt saavat tietoa eettisistä valinnoistamme, mutta
myös terveydellisistä syistä, samoin taloudellisista.
Näin uskomme heidän saavan kokonaiskäsityksen
siitä miksi meidän perheemme elää näin.
He tietävät, että nämä asiat ovat
meidän valintojamme, ja muut voivat valita toisin. Aikuisina
tytöt voivat tehdä omia valintojaan. Mutta tähdennämme
että valinnat tehdään kun on tietoa, ja asioita
ajatellaan ennen kuin tehdään. Ja että valinnoilla
vaikutetaan.
Kotimaista
ja luomua
Guevaran
perhe on pysynyt terveenä, lapset onnistuvat vastustamaan
jopa useita koulussa kiertäviä flunssiakin. Auli
sanoo kasviruoan auttavan pysymään myös virkeänä.
Guevarat
käyttävät mahdollisimman paljon suomalaisia
luomu- ja mielellään biodynaamisesti viljeltyjä
tuotteita. Juurekset, marjat, sienet ja suomalaiset hedelmät
ovat herkkua. Kotimaiset viljatuotteet ja vihannekset ovat
jokapäiväistä ravintoa. Ulkomaisia hedelmiä
on heidän ruokapöydässään vähemmän,
ja nekin valitaan usein Reilun kaupan -tuotteista. Kahvin,
teen, kaakaon he ostavat mielellään kehitysmaakaupasta,
jos vain mahdollista.
Vegaanius
vanhemmista vauvaan
Muukkosen
nuoressa perheessä kaikki ovat vegaaneja, koska vanhemmat
haluavat opettaa lapsilleen, ettei kenellekään saa
tehdä pahaa.
Mika
ja Mirka Muukkonen ovat olleet vegaaneja jo usean vuoden ajan.
Myös kohta 5-vuotias Tuukka syö vain kasvikunnasta
peräisin olevia ruoka-aineita. Perheen vauva, Daniel,
on vielä rintaruokinnalla.
Vegaani
on kasvissyöjä, joka ei käytä lainkaan
eläinkunnan tuotteita ruokavaliossaan: ei siis maitotaloustuotteita
kuten juustoa, kermaa, voita, kananmunia, liivatetta jne.
- Vegaanius on myös elämäntapa, jossa pyritään
muutenkin välttämään eläinperäisiä
tuotteita tai tuotteita, joiden valmistamisessa eläimiä
on hyväksikäytetty. Tämän vuoksi vegaanit
eivät yleensä käytä nahkaa, turkiksia
tai villaa vaatetuksessaan. Pesuaineet ja hygieniatuotteet
valitaan yleensä eläintestaamattomina ja esimerkiksi
meikit valitaan ilman eläinrasvoja, Mirka kertoo.
Muukkosen
perheen vegaaniuden Mika määrittelee lyhyesti: "Älä
tee kenellekään pahaa". - Eläin-, ihmisoikeus-
ja ympäristöasiat näkyvät elämäntavassamme.
Vegaanius
ei ollut Mirkalle tai Mikalle äkkinäinen päähänpisto.
Mirka sanoo lopettaneensa lihansyönnin boikotoidakseen
tehomaataloutta ja korostaakseen sen epäkohtia. Hän
jätti myöhemmin myös maitotalous- ja kananmunatuotteet
pois. Päätöstä tukivat myös ekologiset
ja eläinoikeudelliset näkökannat. Myös
Mika oli ensin vegetaristi.
-
Jouduin liikenneonnettomuuteen ja mietin syvällisiä
asioita heikossa kunnossa. Kaiken summana päätin
olla tekemättä kenellekään mitään
pahaa. Näin silloin vegaaniuden ainoaksi vaihtoehdoksi,
hän sanoo.
Muutos
näkyi terveydessä
Mirka
ja Mika olivat tyytyväisiä muutokseen myös
terveydessään. Myös Tuukka ja Daniel ovat olleet
terveitä. Mirka aloitti vegaaniuden kanssa samanaikaisesti
liikuntaharrastuksen.
-
Olin terveempi, hoikempi ja virkeämpi. Tosin on tunnustettava,
että kahden raskauden myötä ja liikunnan vähenemisen
ansiosta minulle on kertynyt ylipainoa.
Mika
huomasi myös aika nopeasti vegaaniksi ryhtymisen jälkeen
jaksavansa huomattavasti enemmän.
-
Sanoisin, että ei ole ollut tunkkainen olo. Perhe ei
ole sairastunut flunssaa pahempaan ja sitäkin harvemmin
kuin omassa nuoruudessa.
Mutta
myös Mikalla on ollut ongelmia painonhallinnassa.
-
Nykyään olen ylipainoinen, mikä johtunee istumatyöstä,
liikunnan vähyydestä ja liian energiapainotteisesta
ruuasta. Käytän muun muassa liikaa rasvoja eli kylmäpuristettuja
öljyjä ruuanlaitossa.
Tieto
auttoi jo raskausaikana
Kun
Mirka tuli ensimmäisen kerran raskaaksi, hän joutui
ottamaan aika lailla selvää ruokavaliosta ja täydentämään
tietojaan. Hän kävi ravitsemusterapeutilla ja luki
paljon ravitsemuksesta.
-
Nyt kasvisruokavaliota on todella helppo toteuttaa käytännössä
ja arkielämässä. Tosin ravitsemustiede on niin
laaja aihealue, että aina on uutta opittavaa. Luen siis
edelleen alan kirjallisuutta. Uuden raskauden aikanakin kävin
ravitsemusterapeutilla ja otan tietysti huomioon imetysajan
erityisen ravinnontarpeen.
Kun
Muukkosten ensimmäinen lapsi syntyi, neuvola oli hyvin
kiinnostunut äidin ja lapsen ravinnonsaannista. Äidistä
ja pojasta otettiin useita veri- ja muita kokeita. Kaikki
arvot olivat hyviä ja kunnossa.
-
Danielin syntymän jälkeen ei neuvolassa suurempaa
kiinnostusta ole ollut, lienevätkö ajatelleet että
kun yhden ovat jo pyöräyttäneet, niin eiköhän
se toinenkin pärjää.
-
Daniel-vauvalle rintamaito maistuu ja hän on iloinen,
rauhallinen, hyvinvoiva poika, Mirka kertoo.
Tuukalle
kasvissyönti tuntuu olevan itsestäänselvyys,
eikä sitä ole tarvinnut pojalle erityisesti opettaa.
-
Kysymyshän on lopulta tottumuksesta ja tavasta, mitä
lapsi oppii syömään ja mitä ei, Mirka
sanoo.
Joskus
nauravat rehunsyönnistä
Ympäristön
suhtautuminen Muukkosten vegaaniuteen on yleisesti ottaen
ollut positiivista, varsinkin totuttelun ja tutustumisen kautta.
-
Olemme olleet avoimia ja kertoneet kasvissyönnistämme
siitä kiinnostuneille. Totta kai välillä heitetään
hyväntahtoista vitsiä meidän rehujen syönnistä,
mutta olemme oppineet nauramaan myös itsellemme, Mika
kertoo.
Onko
kasvisruoka halvempaa vai kalliimpaa kuin sekaruoka?
-
Ruokaan menee noin 250 euroa kuukaudessa. Käytämme
paljon luomua/luontaistuotteita, joten summa voisi olla huomattavasti
pienempi, jos siirtyisimme kokonaan tehotuotettuihin vihanneksiin
ja viljoihin sekä vähentäisimme "turhien"
herkkujen osuutta ruokalaskussamme. Soija- ja kaurakermat
ja muut ns. korviketuotteet ovat 2-5 kertaa kalliimpia kuin
vastaavat eläinperäiset tuotteet.
Ennen päätöstä
Jos
sinä, perheesi tai lapsesi haluaa siirtyä kasvisruokailijaksi,
terveyskeskuksen johtava lääkäri Maire Toivonen
suosittelee ensin käyntiä ravitsemusterapeutilla:
Puhu ravitsemusterapeutin kanssa ja hanki tietoa ravinnosta,
elimistöstäsi, ravinnontarpeesta ja ravintoaineista.
Jos
teet päätöksen esimerkiksi pienten lasten puolesta,
tiedon hankkiminen on entistä tärkeämpää.
Lasten kasvisruokailusta on opasvihkosia, joita saa neuvolasta.
Lasten siirtyminen kasvisruokaan ilman asiantuntija-apua on
hyvin arveluttavaa.
P Lapsille ei myöskään suositella esimerkiksi
ituja niiden salmonellavaaran vuoksi. Merilevätuotteissa
puolestaan voi olla lapsille liian suuri määrä
jodia, joka vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan.
Varmista,
että tiedät saavasi tarpeeksi kivennäisaineita,
vitamiineja ja valkuaisaineita. Ja että tiedät myös
tarvitsevasi rasvaa, ilman sitä puutostilat uhkaavat!
Jos
nuoresi haluaa laihduttaa ja siksi vaihtaa kasvisruokaan,
neuvo häntä ensin keskustelemaan kouluterveydenhoitajan
kanssa tai varaa hänelle aika ravitsemusterapeutille.
Laihduttamisessa pitää aina olla järkevä.
Tieto
muuttuu. Asioita tutkitaan, tutkimusmenetelmät kehittyvät.
Siksi myös ravinnostamme tulee jatkuvasti uutta tietoa.
Siihen ei pidä suhtautua niin, että taas jotain
uutta hömppää.
Jos
edelleen tietoa saatuasi pysyt päätöksessäsi,
keskustele ravitsemusterapeutin kanssa siitäkin miten
muutos on paras tehdä. Elimistösi tulee reagoimaan
esimerkiksi erilaiseen bakteerikantaan.
Monta
vaihtoehtoa
Elävän ravinnon syöjä
Syö
vain kasvikunnan tuotteita, joita ei kuumenneta kuin
noin 40 asteeseen tarvittaessa.
Osittainen
vegetaristi
Ei
syö ns. punaista lihaa, mutta syö kanaa ja
kalaa.
Lakto-ovovegetaristi
Ei
syö mitään lihaa, mutta käyttää
maitotuotteita ja kananmunia.
Laktovegetaristi
Käyttää
maitotuotteita.
Vegetaristi
Ei
käytä eläinkunnan tuotteita ruokavaliossaan.
Vegaani
Ei
käytä mitään eläinkunnan tuotteita
vaatetuksessaankaan.
Fennovegaani
Käyttää
ainoastaan suomalaisia kasviksia.
Fruitaristi
Elää
pelkästään hedelmillä.
|
Lukijakirjeet
Kasvava
tarvitsee kaikkea
Jotta saisi kaikki elimistön tarvitsemat vitamiinit,
kannattaa olla sekasyöjä. Jo 10-vuotiaalle voi selittää,
ettei meillä ole märehtijän mahoja eikä
koiran hampaita, vaan olemme sekasyöjiä. Omille
lapsilleni olen antanut luvan ryhtyä kasvissyöjiksi
sitten, kun he eivät enää kasva yhtään
pituutta, ainoastaan leveyttä.
Anatomiaa
Kasvisruualla terveempänä
Olen itse hoitanut reumaani lähes kaksikymmentä
vuotta menestyksekkäästi, kun lakkasin syömästä
lihaa. Syön paljon juureksia, vihanneksia, hedelmiä,
jonkin verran maitotuotteita ja kalaakin. Kipuja on vähemmän,
jaksan enemmän. Kun tyttäreni näkivät
murrosikäisinä miten tulin parempaan kuntoon, hekin
vaihtoivat kasvisruokaan. Koulussa se oli alussa hankalaa,
mutta lukion puolella asia järjestyi ongelmitta.
Mutta ihmiset ovat erilaisia, jokaisen pitäisi etsiä
se omalle elimistölleen sopivin ruokavalio, ja senhän
löytää vain kokeilemalla.
Reumavegetaristi
"Erilaisuutta ei korosteta, joten tytöt syövät
koulussa samaa ruokaa muiden kanssa. "
"Kysymys
on lopulta tottumuksesta ja tavasta, mitä lapsi oppii
syömään ja mitä ei."
Vegaanillakin voi olla paino-ongelmia
Lisätietoja
www.vegaaniliitto.fi
Kansanterveyslaitoksen elintarvikkeiden tietopankki www.ktl.fi/fineli
[sivun
alkuun]
[sisällys] [etusivu] |