Maku 1/2005
Minna Talka

Minnan matkassa
Ihan tavallinen päivä Balilla

Kukko kiekuu! On aamu, ulkona on vielä hämärää, mutta keittiöstä kuuluu jo astioiden kilinää. Auringon ensimmäiset säteet värjäävät maiseman punertavaksi, kunnes koko piha kylpee aamuauringon keltaisessa loisteessa. Tämä on päivän paras hetki.

Syön aamiaista bambupöydän ääressä omalla terassilla ja seuraan teini-ikäisen tytön joka-aamuista rituaalia. Tyttö asettelee pihan pieneen alttariin uhrilahjan, sytyttää pistävän tuoksuisen suitsukkeen ja pirskottelee ympärille vettä. Minäkin saan huoneeni ovelle pienen korillisen keitettyä riisiä, kukkia ja suitsukkeita. Onneksi uhrilahjat kuuluvat huoneen hintaan, eikä minun tarvitse uhrata muruakaan maukkaasta aamiaisestani. Uhrilahjat on tarkoitettu hengille ja paikallisille Jumalille, mutta pienet muurahaiset ovat nopeampia ja käyvät riisin kimppuun ensimmäisinä.

Minun aamiaiseni koostuu paistetusta riisistä, vihanneksista ja tuoreista hedelmistä. Savikannussa muhii paksua paikallista kahvia, lasikannu on piripintaa myöten täynnä vaniljalla ja hunajalla maustettua jääteetä. Balilaisen kahvin, kopi Balin, hienoksi jauhetut porot tuoksahtavat suklaalle ja tekevät kahvista vahvaa ja paksua. Puuterimaisen hienot porot on tarkoitus juoda kahvin mukana. Auringon mehevöittämät mangot, banaanit ja ananakset on poimittu omalta pihalta. Tuorehedelmäsalaatti on makeaa kuin kinuskikastike.

Majataloni sijaitsee Balin Ubudissa riisipeltojen keskellä. Täällä paikallisten maanviljelijöiden arki kulkee käsi kädessä turistibisneksen kanssa. Uima-altaan pääty on kiinni kirkkaan vihreässä riisipellossa ja oman huoneen ikkunoistakin näkyy tuulessa aaltoilevia peltoja. Riisipengerryksistä on muodostunut Ubudin tavaramerkki, turistit ovat valmiita maksamaan riisipeltonäköalasta. Vilkkaasta yöelämästä kiinnostuneet matkailijat ymmärtävät jättää maalaismaisen kaupungin suosiolla väliin, Ubud tunnetaan taiteilijoiden ja kulinaristien Mekkana.

Kävelen torille Monkey forest roadin, Apinametsätien, kautta. Metsä on nimensä mukaisesti villiapinoiden koti, kesyt apinat ovat Balin sademetsissä yhtä yleisiä kuin oravat meillä Suomessa. Lämpötila lähentelee jo kolmeakymmentä vaikka on vasta aamu. Huilaan hetken puutarharavintolassa, kiipeän metrin korkuiselle lavalle bambukatoksen alle. Oleskelulavan laiskanlinnamainen sisustus, matala tiikkipuinen pöytä ja muhkeat istuintyynyt, suorastaan kutsuvat minut mehutauolle. Kysyn tarjoilijalta, mitä mehua hän juuri tänään suosittelee. Pieni hetki- vastaa tarjoilija ja lähettää apupojan puuhun. Poika käy avokado- ja mangopuissa, tunnustelee hedelmiä ja huutaa puusta: – Mango! Tilaan siis lasillisen mangomehua.

Tori kuhisee elämää aamutuimaan. Kuuma ilma tuntuu seisovan paikallaan, chilin ja mausteiden tuoksulla on melkein huumaava vaikutus. Tingin kauppiaan kanssa pitkään ja jatkan matkaa muutaman tunnin kuluttua valtavan maustepussin ja kivisen morttelin onnellisena omistajana. Ostan ystävilleni tuliaiseksi muskottipähkinöitä ja 15 sentin pituisia kanelitankoja. Älyän vasta myöhemmin murtaa ensimmäisen pähkinänkuoren ja koputella kanelitankoja. Pienet tuholaiset ymmärtävät myös hyvän päälle; muskottipähkinöistä löytyy vikkeliä kuoriaisia, kanelitangoissa asustavat puolestaan pienen pienet muurahaiset ja niiden valkoiset munat. Se niistä tuliaisista, kaikki lentää saman tien roskiin.

Syön päivällistä paikallisten tavoin kadulla, ostan kulhollisen Bakso Ayamia, nuudeli-kanalihapullakeittoa. Baksoa voisi kutsua indonesialaiseksi kansallisruoaksi. Siinä missä suomalainen haaveilee koti-ikävässään ruisleivästä, koti-ikävää potevan indonesialaisen haaveet täyttyvät Baksosta. Baksoa myydään pyörien päälle rakennetuista värikkäistä myyntikojuista. Baksokauppias kiertää päivittäin saman reitin, näin asiakkaat osaavat saapua oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

Vierasmaalaiset vaikutteet ovat muokanneet indonesialaisesta ruokakulttuurista värikkään makupaletin. Kiinan lahjat Indonesialle olivat riisi, nuudelit ja soijapavut. Kauppakumppanuus intialaisten kanssa toi maahan hindulaisuuden, liikekumppanuus kiinalaisten kanssa puolestaan buddhalaisuuden. Kun arabikauppiaat levittivät lisäksi islaminuskoa, oli Indonesian kulttuurisoppa valmis. Portugalilaiset kauppiaat saapuivat Indonesiaan maustekaupan innoittamina, espanjalaiset ja hollantilaiset seurasivat perässä. Indonesialaiset rakastuivat suin päin Espanjan tuliaisiin; chilipaprikaan, maapähkinään, tomaattiin ja maissiin. Hollantilaisten mukana Indonesiaan kulkeutuneet peruna, sokeri, olut ja porkkana tekivät myös lähtemättömän vaikutuksen paikalliseen ruokakulttuuriin.

Palaan illansuussa majatalolle ihastelemaan auringonlaskua omalta terassilta. Riisipengerrysten taakse putoava aurinko on upea näky, sen kauneus lumoaa joka ilta, yhä uudelleen. Korkkaan torilta ostamani pullon Anggur Kolesom -nimistä juomaa. Paikalliset kutsuvat Anggur Kolesomia punaviiniksi, vaikka se onkin todellisuudessa tahmeaa mustaa juomaa. Se sisältää rautaa, kalsiumia, ginsengjuurta ja 14,7 % alkoholia. Pullon etiketissä komeilee vanha parrakas ja kalju mies, käyttöohjeessa lukee ”Untuk laki laki”, juoma on tarkoitettu ainoastaan miehille. Rikon ohjeita ja maistan Anggur Kolesomia. Juoma maistuu ja haiseekin yskänlääkkeelle, naisväki ei ole siis jäänyt paitsi mistään ”elämää suuremmasta” makuelämyksistä. Anggur Kolesom pysyköön miesten yksinoikeutena.

Samalla kun aurinko katoaa riisipellon taakse, aloittavat sammakot oman kuoroesityksensä. Hämärän myötä pelloille saapuvat myös belut-ankeriaiden kalastajat. Oikeastaan mutaiselta pellolta pintaan nousevat ankeriaat ovat pieniä matoja ja niitä öljylyhtyjen valossa pyydystävät pojat poimivat belutit pihdeillä koriin. Valopilkut risteilevät pellolla, matojahti on kaunista katseltavaa pimeässä yössä. Tämän kummallisempaa iltaohjelmaa ei Ubudissa osaa edes kaivata, rauhallinen rytmi tarttuu turistiinkin yllättävän nopeasti. Käyn nukkumaan gekkojen tasaisen naksutuksen ja sammakoiden kurnutuksen säestyksellä. Onnistunkohan enää kotona saamaan unen päästä kiinni ilman tätä balilaista kehtolaulua?

[sivun alkuun] [sisällys] [etusivu]