|
 
Voi Hyvin 10/2002, Paula Tuomi
Atsiih,
apua allergiaan
Elämäntapojen
muutokset ja täydentävät hoidot antavat tärkeää
lisäapua allergian hoitoon.
Kaikenlaiset allergiat yleistyvät. Niistä kärsii
lähes puolet suomalaisista jossain elämänsä
vaiheessa. Syytä voi etsiä nykyisestä maailmanmenosta.
Ilmasto on lämpenemään päin, jolloin kasvu-
ja kukintakaudet ovat pidempiä ja herkistyminen siitepölyille
ja homeen itiöille on helpompaa. Ilmansaasteet sekä
torjunta- ja lisäaineiden käyttö nakertavat
immuunipuolustustamme.
Osansa on myös äärimmilleen viedyllä hygieenisyydellä.
Puhtautta vaalitaan niin tarmokkaasti, että lapset eivät
totu yleisiin allergeeneihin, vaikkapa sinänsä viattomaan
huonepölyyn sekä kotieläimistä irtoavaan
hilseeseen ja karvaan.
Elämäntavat poikkeavat tänä päivänä
entisistä ajoista. Tupakointi on yleistä, antibiootteja
ja muita vahvoja lääkkeitä määrätään
helposti. Flunssa-aallot maailman laidoilta pyyhkäisevät
tämän tästä ihmiset tautivuoteelle. Yleiskunto
on rapistunut, koska harvalla tuntuu olevan aikaa normaaliin
lepoon, liikuntaan ja yksinkertaisen, terveellisen ruuan valmistukseen.
Monimuotoinen vaiva
Allergioiden kulta-aikaa on kevät, kun luonto puhkeaa
kukkaan. Silloin aivastellaan, nenä ja silmät vuotavat,
hengitys kulkee vinkuen ja korvat ovat tukossa. Päänsärky
ja lievä kuumeilukin on tavallista. Paitsi hengitysteissä,
myös iholla ja ruuansulatuskanavassa esiintyy eriasteisia
allergisia reaktioita.
Allergia voi kehittyä vähitellen, vuosien kuluessa,
kuten vaikkapa nikkeli-, kumi- tai muoviallergia. Jossain
vaiheessa elimistön mitta vain täyttyy, ja oireilu
alkaa.
Elimistön immuunivasteen herättäviä yhdisteitä
nimitetään antigeeneiksi. Jos seurauksena on allerginen
reaktio, antigeenista on tullut allergeeni. Histamiini on
kudoshormoni, jota alkaa erittyä allergisen reaktion
yhteydessä, antihistamiini taas aine, joka estää
histamiinin vaikutuksia elimistössä.
Atooppisella allergialla tarkoitetaan periytyvää
taipumusta herkistyä jollekin aineelle, jonka aiheuttama
vasta-ainereaktio voi olla nopea ja voimakas. Hoitamattomana
tällainen anafylaksiaksi nimetty tila saattaa vaarantaa
hengen ja vaatii välitöntä apua.
Allergeeneiksi kelpaavat tuiki tavalliset jokapäiväiseen
elämään liittyvät asiat ja aineet - hairahtunut
immuunipuolustus vain käy ylikierroksilla ja puolustautuu
siinä, missä siihen ei olisi tarvetta.
Allergia on monimuotoista. Yleisimpiä ovat heinänuha
ja astma, silmätulehdukset, atooppisiksi ihottumiksi
nimetyt maitorupi ja taiveihottuma sekä nokkosihottuma,
kosketusallergioiksi luettavat kumi- ja nikkeliallergia, ruoka-
ja lääke-aineallergiat, hyönteisallergiat sekä
yliherkkyys auringonvalolle. Pitkään jatkunut altistuminen
esimerkiksi viljanpölylle tai homeen itiöille saattaa
johtaa krooniseen sairastumiseen ja ammatin vaihtoon.
Pölypunkki, lemmikit, lehmän maito
Koska allergian taustalla on elimistön taipumus reagoida
poikkeavasti ärsykkeisiin, on odotettavissa, että
allergeenivalikoima ajan mittaan karttuu. Allergia voi alkaa
heinänuhana mutta jatkua, voimistua tai muuttaa muotoaan
niin, että joudutaan harkitsemaan vaikkapa lemmikkieläimestä
luopumista tai ruokavalion muuttamista.
Lemmikeistä eniten allergisia oireita aiheuttavat jyrsijät,
mutta valitettavasti kaikki lemmikit, olivatpa ne karva-,
höyhen- tai suomupeitteisiä, voivat aiheuttaa allergiaa.
Vuodevaatteissa ja huonekalujen toppauksissa viihtyvät
pölypunkit kuuluvat myös allergeeneihin ja osoittautuvat
joskus astmakohtausten ja allergisen nuhan taustatekijöiksi.
Allergiaa esiintyy kaiken ikäisillä ja molemmilla
sukupuolilla. Leikki-ikäisillä lapsilla ovat ruoka-aineallergiat
tavallisia ja oireilevat yleensä ihottumina mutta myös
vatsavaivoina. Hankaliksi ruoka-aineiksi ovat osoittautuneet
mm. lehmänmaito, kananmuna, viljat sekä tietyt kasvikset,
hedelmät ja vihannekset. Pikkulapsilla niin tavallisten
korvatulehdusten syyksi on epäilty lehmänmaitoa.
Moni lapsi onkin päässyt eroon korvatulehduskierteestä,
kun lehmänmaito on korvattu muilla juomilla.
Lisäaineiden ei ole todettu aiheuttavan kovin usein allergiaa,
vaikka joidenkin elimistölle mm. sulfiitit, bentsoehappo
ja natriumglutamaatti sekä atsovärit, kuten tartratsiini,
ovat liikaa. Näissä pulmissa voi kysyä neuvoa
Allergia- ja Astmaliitosta ja tilata opasvihkosia, kuten Ruoka-allergia
ja yliherkkyys sekä Ruoka-allergia ja lapsi.
Siinä missä pikkulapsen ruoka-allergia saattaa vähentyä
tai parantua kokonaan aikuisiässä, ruokayliherkkyydestä
voi kärsiä vielä vanhoilla päivillään.
Oireiden voimakkuus vaihtelee ja riippuu allergeenien määrästä.
Siitepölyallergian yleisyys vanhusväestössä
vähenee, mutta tilalle saattavat tulla sisäsyntyinen
astma ja krooninen nuha. Laukaiseviksi tekijöiksi epäillään
virusinfektioita.
Antibiootit (penisilliinit ja sulfa), kuume-, särky-,
reuma-, sydän- ja verenpainelääkkeet aiheuttavat
usein reaktioita, kuten ihottumaa. Asetyylisalisyylihappo
saattaa aiheuttaa astmaa, ja doksisykliini-niminen antibiootti
sekä jotkut psyykenlääkkeet herkistää
auringonvalolle. Sen sijaan rokotteet ja puudutteet voidaan
vain harvoin nimetä allergian aiheuttajiksi.
Hyönteisen pistoon, olipa asialla mehiläinen, ampiainen,
kimalainen tai muurahainen, on aihetta suhtautua vakavasti,
jos pistoskohta ärtyy voimakkaasti tai esiintyy hengitysvaikeuksia.
Se johtuu joko hyönteisen syljen myrkyllisyydestä
tai allergisesta reaktiosta. Jos reaktio on hyvin voimakas
ja nopea, hengenlähtökin voi olla lähellä.
Perusteellisiin allergiatutkimuksiin kuuluvat potilaan haastattelu
ja altistuksen selvittäminen. Keinoina ovat iho- ja altistuskokeet
sekä allergiatekijöiden etsiminen verestä ja
eritteistä. Astmapotilaan vaivoja tutkitaan keuhkojen
toimintakokeilla ja rasituskokeilla. Selvittelytyö voi
viedä aikaa, mutta se kannattaa.
Vaihtoehtoja tarjolla
Jos allergiasi on todettu asianmukaisilla tutkimuksilla, vältä
allergeeneja aina kun voit. Saneeraa tarvittaessa kotisi -
onko siellä pölyä kerääviä tekstiilejä
ja paljon huonekasveja? Tuuleta usein vuodevaatteet ja vaihda
puhtaat lakanat.
Käytä pyykinpesukoneen 60 asteen ohjelmia, jotka
tuhoavat pölypunkit. Niihin tehoaa myös pakkaskäsittely
(vähintään -18 astetta/24 tuntia) tai löylytys
saunan lauteilla (tunti +60 asteessa). Tyynyjen, peittojen
ja patjojen vaihto uusiin säännöllisin väliajoin
on allergisen kannalta hyvin suositeltavaa. Lisäohjeita
saat Allergia- ja Astmaliiton saneeraus- ja siivousoppaasta.
Älä tupakoi ja suojaudu muutenkin tupakansavulta.
Pidä yleiskuntosi vahvana syömällä täysiarvoista
ruokaa, äläkä napsi turhaan lääkkeitä.
Lääkkeet helpottavat allergian oireita poistamatta
vaivojen alkusyytä. Monelle potilaalle ne ovat kuitenkin
elintärkeitä, eikä niiden käytöstä
saa luopua neuvottelematta lääkärin kanssa.
Lääkkeiden ohella on toinenkin tapa kohentaa oloaan:
Hakeudu naturopaatin tai perinteistä kiinalaista lääketiedettä
harjoittavan terapeutin/lääkärin vastaanotolle.
Nämä hoitosuunnat ottavat elimistön hyvinvoinnin
kokonaisuudessaan huomioon ja pyrkivät löytämään
kehosta itsestään parantavaa elinvoimaa. Apuna käytetään
yrttejä, ruokavaliota ja muita vaihtoehtoisen lääketieteen
käyttämiä keinoja.
Hieronta rentouttaa astma- ja allergiapotilasta, liikunta
muulloin kuin voimakkaimpaan kukinta-aikaan lievittää
ahdistusta ja parantaa hengityselinten toimivuutta, samoin
jooga, joka opettaa käyttämään keuhkoja
täydellä teholla.
Neti- eli nenähuuhtelukannun käyttö kannattaa
ottaa jokapäiväiseksi tavaksi. Haalea, mieto suolavesi
(vajaa teelusikallinen keittosuolaa puoleen litraan vettä)
huuhtoo pois nenän limakalvoilta niin bakteereja, viruksia,
siitepölyä, homeen itiöitä kuin muitakin
epäpuhtauksia. Riittävä kosteus pitää
"kuljetusjoukot" eli pienet värekarvat virkeinä,
jolloin ne ohjaavat haitalliset aineet pois elimistöstä
ruuansulatuskanavan kautta.
Huoneilman kuivuus on haitaksi hengityselimistölle. Harkitse
ilmankostuttajan hankkimista. Jos podet allergiaa, valitse
malli, joka myös puhdistaa ilmaa.
Tarkista ruokailutottumuksesi. Osta mahdollisuuksien mukaan
luonnonmukaisesti tuotettuja raaka-aineita ja valmista ruokasi
itse, jolloin vältät lisäaineet. Limaa tuottavat
yletön makeisten syönti, meijerituotteet ja viljoista
erityisesti vehnä. Kun tekee mieli makeaa, pidä
saatavilla sellaisia kuivahedelmiä, joita ei ole rikitetty.
Niitäkään ei saa ahmia, jos haluaa säilyttää
hampaansa ehjinä.
Lehmänmaito on helppo korvata soija- tai kauramaidolla,
soijajuustoja ja -levitteitä on tarjolla luontaistuotekaupoissa
ja suurissa marketeissa. Soija ei tietenkään sovi,
jos se osoittautuu syypääksi allergisiin oireisiin.
Gluteenittoman ruokavalion tehoa kannattaa kokeilla, jos allergian
oireita ilmenee - vilja-allergiat ovat yleisiä. Juo riittävästi
puhdasta vettä, 1,5-2 l päivässä.
Käytä yrttejä varoen
Monet yrttirohdokset, kuten takiaisen-, lakritsin- ja voikukanjuuri
puhdistavat ja hoitavat maksaa. Sitä pidetään
tärkeänä myös allergioiden hoidossa. Keitteen
valmistat Virpi Raipala-Cormierin ohjeiden mukaan seuraavasti:
Liota kuivaa juurimurskaa vedessä muutamasta tunnista
puoleen vuorokautta. Lämmitä seos kiehumapisteeseen
ja anna kiehua muutama minuutti, tai hauduta kuumentamisen
jälkeen puolesta kahteen tuntia. Siivilöi ja nauti
muutama kerta päivässä. Ota keitettä aluksi
hyvin pieninä annoksina ja/tai voimakkaasti laimennettuna,
jotta välttyisit mahdollisilta allergisilta reaktioilta.
Inkivääri rauhoittaa tulehdusta poskionteloiden
alueella. Lisää puoleen litraan vettä 2 tl
raastettua tuoretta inkiväärinjuurta ja anna seoksen
porista hiljakseen parikymmentä minuuttia. Vedä
paksu pyyhe pään ja kattilan ylle ja hengittele
siitä nousevaa lämmintä höyryä 5-7
minuuttia pari kolme kertaa päivässä. Käsittely
on vielä helpompaa apteekeissa myytävän höyryhengittimen
avulla.
Nokkonen on hieno kasvi. Se sisältää lukuisia
vitamiineja, kivennäisiä ja hivenaineita, joista
on hyötyä kehon häiriötiloissa ja hengitysteiden
tukena mm. kroonisen keuhkoputkentulehduksen, yskän,
astman, heinänuhan ja muiden allergioiden hoidossa. Nauti
nokkosta teenä, uutteena tai viherjauheena, valmista
siitä ruokaa ja lisää leivonnaisiin, mutta
ole tarkkana: jotkut voivat olla nokkosellekin yliherkkiä.
Kokeile myös piharatamoa (keitteenä, teenä
ja uutteena irrottamaan limaa), silmäruohoa (kuten edellä),
kamomillaa (silmähauteisiin, ellet ole kamomillalle herkistynyt)
sekä puna-apilaa, islanninjäkälää,
kuusenkerkkiä, timjamia ja oreganoa (avaamaan hengitysteitä).
Immuunipuolustusta vahvistavat jo ennalta auringonhattu, kehäkukka
ja siankärsämö.
Vitamiinit rakentavat hyvää pohjakuntoa. B6- ja
B12-vitamiinia tarvitaan mm. immuunipuolustuksen vahvistamiseen
ja C-vitamiinia hillitsemään histamiinin erittymistä.
C:n arvellaan myös vähentävän pitkittyneen
allergian synnyttämiä tulehdusreaktioita. Huolehdi
myös A:n, E:n ja D:n riittävästä saannista.
Vitamiinit on järkevää nauttia luonnollisessa
muodossa, hedelmissä ja kasviksissa.
Luontaiskaupan hyllyltä
Luontaistuotekaupoissa on tuotteita, joita kannattaa kokeilla
sekä astmaan että heinänuhaan. Näitä
ovat mintun sukuista perilla-yrttiä sisältävät
valmisteet, pycnogenol-valmisteet, pillikeuute, mestarijuuriuute,
mustaseljamehu, jättihelokki-valmisteet sekä nestemäinen
aerobinen happi.
Kasvien sisältämillä flavonoideilla saattaa
olla myös histamiinia vähentävä vaikutus.
Allergisen kannattaa kokeilla mm. greipinsiemenuutetta ja
vihreää teetä puhumattakaan siitä, miten
hyödyllistä on ahnehtia tuoreita kasviksia, hedelmiä
ja marjoja.
Homeopatialla on saatu hyviä tuloksia allergioiden hoidossa.
Allium cepa sopii niille, joiden silmät ja nenä
vuotavat, limakalvot turpoavat ja iho kukkii nokkosrokkoa.
Euphrasia officinalis helpottaa lämpimässä
ilmenevää nenän tukkoisuutta, silmänympärysten
kirvelyä ja luomien turpoamista. Jos kevät tuo mukanaan
heinänuhaa, kokeile Lachesista. Sabadilla on ollut avuksi
aivasteleville heinänuhanenille. Se helpottaa myös
oloa, jos suulaki kutiaa ja sekä silmät että
nenä vuotavat limaa. Koska vaihtoehtoja on useita, käynti
homeopaatilla saattaa jouduttaa asiaa.
Miellyttävä hoitokeino allergiaan on aromaterapia,
jossa hoitavia öljyjä joko hierotaan seoksena ihoon
tai hengitellään tuoksulampusta tai nenäliinasta.
Ravensara (Ravensara aromatica) on hieno öljy, joka sopii
erinomaisesti sekä nuuhkittavaksi että hierottavaksi
sellaisenaan - tippa kerrallaan! - rintalastaan tai lapaluiden
väliin. Se helpottaa ahdistuksen tunnetta. Pohjaöljyyn
sekoitettuna (3 tippaa/5 millilitraa) ravensaraa voi hieroa
yläselkään vähentämään
lihasten jännitystä.
Niaoulilla eli paperikaarnapuulla (Melaleuca quinquenervia
viridiflorol) hoidetaan nenän tukkoisuutta lisäämällä
tippa öljyä teelusikalliseen manteli- tai auringonkukkaöljyä
ja hieromalla seosta poskipäihin kerran päivässä.
Samaan tarkoitukseen voit kokeilla myös eukalyptusta
(Eucalyptus globulus) ja piparminttua (Mentha x piperita).
Tipauta öljyä nenäliinaan ja nuuhki helpottavia
aromeja.
Tehokkaita ovat myös rauhoittava frankinsense (Boswellia
carterii bir.) ja tukkoisuutta vähentävä mänty
(Pinus sylvestris). Molemmat on laimennettava pohjaöljyyn
yllä olevan ohjeen mukaisesti.
Muistathan öljyjä ostaessasi kelpuuttaa vain aidot,
100-prosenttiset eteeriset öljyt. Synteettisillä
valmisteilla ei ole samaa tehoa. Aromaterapiakouluttaja, aromaterapeutti
Ulla-Maija Grace muistuttaa, että jos astmaatikko saa
eteerisestä öljystä ensi nuuhkaisulla kielteisen
kuvan, sitä ei pidä käyttää.
UV-säteilyn aiheuttamilta yliherkkyysoireilta voi suojautua
käyttämällä vaatetusta ja välttämällä
suoraa auringonpaistetta. Kun iho tottuu aurinkoon, oireet
tavallisesti rauhoittuvat. Lääkityksen aiheuttama
riski on muistettava ottaa huomioon, kun ollaan ulkoilemassa
auringonpaisteessa.
Älä ota lemmikkieläimiä, jos sinulla tai
perheenjäsenelläsi on todettu allergia. Luopuminen
on turhan raskasta! Näin äärimmäiseen
toimenpiteeseen on ryhdyttävä, jos oireet ovat vaarallisen
voimakkaita tai niistä halutaan mahdollisimman tarkoin
eroon. Mikäli astma tai krooninen nuha ovat sisäsyntyisiä,
lemmikistä ei välttämättä tarvitse
luopua.
Siedätyksellä
kuntoon
Jos olet allerginen siitepölylle, mehiläisille
ja ampiaisille, voit kokeilla siedätyshoitoa, jota
antaa erikoislääkäri. Myös jotkut,
joskin harvat eläimille ja pölypunkeille allergiset
ovat hyötyneet menetelmästä. Näissä
tapauksissa sitä kokeillaan lähinnä silloin,
kun allergikko altistuu eläinpölylle liikkuessaan
kotinsa ulkopuolella.
Siedätyksellä tarkoitetaan vähittäistä
altistamista allergeenille, jolloin elimistö tottuu
ärsytykseen eikä enää reagoi siihen.
Hoito voi tehota 80-90-prosenttisesti ja oireetonta
aikaa kestää parhaimmillaan jopa 15 vuotta.
Hoitoa annetaan aikuisille ja yli viisivuotiaille perusterveille
henkilöille, joiden allergia on todettu testein.
Raskaana oleville se ei sovi.
Siedätyshoidon aloittavan tulee varautua pitkäjänteiseen
2-4 vuotta kestävään käsittelyyn,
jossa joko annetaan allergeenia pistoksena ihon alle
tietyin väliajoin tai otetaan se suun limakalvolle
imeytettynä.
Allergiapassi -arjen apuväline
Allergia- ja Astmaliiton julkaisema allergiapassi toimii
allergikkojen tietopakettina ja henkilökorttina,
joka on hyvä pitää mukana kaikkialla.
Passiin talletetaan tiedot sen haltijan sairastamista
allergioista ja lääkityksestä, lisäksi
siinä on ruoka-aineluettelo, josta voi rastittaa
oireiden aiheuttajat. Passi kertoo myös allergiselle
soveltuvan hotellihuoneen minimivaatimukset sekä
ensiapuohjeet hengenvaarallisen allergiareaktion ja
astmakohtauksen varalta.
Luottokortin kokoinen passi mahtuu lompakkoon ja on
hyödyllistä matkaseuraa, koska se jakaa tietonsa
myös ruotsin ja englannin kielellä. Neljän
euron hintainen passi neuvoo niin ikään, mitä
palvelua ja opastusta Allergia- ja Astmaliitto jäsenyhdistyksineen
tarjoaa.
Tilaukset Allergia- ja Astmayhdistykset www.allergia.com.
|
Lisää
tietoa
Hengitysliitto Heli ry:n nettisivut www.hengitysliitto.fi
tarjoavat taustatietoa astmasta sekä terveystietoa ja
tukipalveluita astmaatikoille, heidän perheilleen ja
hoitohenkilökunnalle.
Allergianeuvonta, 0600 144 19 (ma-ke klo 9-13, to klo 15-19
ja Sisäilmaneuvonta, 0600 144 29 (pe klo 9-13). Puhelujen
hinta on 0,78 EUR/min+ pvm.
Virpi Raipala-Cormier: Luontoäidin kotiapteekki (WSOY
1997)
Voi Hyvin Klinikka 2/94 (heinänuha) ja 1/98 (astma)
[sivun
alkuun]
[sisällys] [etusivu] |
|