Aikakauslehti
on kiinnostava media
Vuonna
2002 Suomessa julkaistiin 2848 Aikakauslehteä.
Kansainvälisissä lukututkimuksissa
Suomi on ollut kärkimaa, ja yksi syy siihen on varmaan myös
asukasta kohden julkaistujen lehtinimikkeiden huima määrä.
Aikakauslehdet käsittelevät hyvin erilaisia elämänaloja
ja ilmiöitä: ne muotoilevat sanottavansa siihen muotoon
kuin erilaiset lukijakunnat toivovat. Aikakauslehtimedia koostuukin
keskenään hyvin erilaisista lehdistä. Joka kotiin
tulee lehtiä, joita ei heti aikakauslehdiksi mielletä:
mm. erilaisille pienryhmille, (esim. Heppu pääkaupunkiseudun
partiolaisille), miltei kaikille ammattialoille (esim. Opettaja,
Betoni), erityisryhmille (esim. Lähellä-lehti omaishoitajille)
harrastusryhmille (esim. Kotipuutarha, Vene), pankkien ja joidenkin
kaupallisten yritysten asiakkaille (esim. Osuuspankkilehti, Pirkka)
on omat lehtensä.
Kansallisen Mediatutkimuksen (s2002/k2003) mukaan suomalainen
lukee keskimäärin kahdeksaa lehteä
(Lähde: Levikintarkastus Oy, TNS Gallup Oy).
12-19-vuotiaista nuorista peräti 86 % ilmoitti
syksyn 2002 TGI-tutkimuksessa lukevansa lehtiä säännöllisesti.
|
1. Lehtien koko kirjo näkyy mm. Koulujen Aikakauslehtipäivään
osallistuvien aikakauslehtien luettelosta.
Tarkista, montako tunnet.
2. Tutki oheista tilastoa aikakauslehtien lukemismotiiveista
ja pohdi, mistä olet samaa mieltä. Keskustelkaa pienryhmissä:
keksikää vähintään yksi esimerkkilehti eri lukemismotiiveihin.
Vertailkaa listojanne. Mitkä lehtien nimet toistuvat eri ihmisten
listoilla? Mistä se johtuu? Ideoita osoitteesta www.aikakaus.fi/opetus
valitsemalla Jäsenluettelo tai Linkit.
Aikakauslehden
lukemismotiivit 12-24-vuotiaat
3. Tarkastele oheisia kaavioita.
Millaisia lehtiä nuoret lukevat tarkasti? Miten heidän makunsa
eroaa heidän vanhempiensa ikäisten ihmisten lukuprofiilista?
MPX
–kertoimet lehtiryhmittäin:
Mikä
on MPX-kerroin?
12-24-vuotiaat
45-64-vuotiaat
4.
a) Tarkastele oheisesta
kaaviosta, mihin lehtiin nuoret ovat eniten sitoutuneita (HUOM. Aikakauslehtikontakti
EI OLE lukijamäärä).
Aikakauslehtikontaktit
TOP 10:
Mikä
on Aikakauslehtikontakti?
12-24-vuotiaat
Yllättivätkö
tulokset? Miksi juuri näitä luetaan ja näihin palataan?
Vertaile nuorten suosikkeja 45-64–vuotiaiden suosikkeihin. Mitä
eroja tai yhtäläisyyksiä huomaat? Keskustelkaa ryhmissä.
Aikakauslehtikontaktit
TOP 10:
45-64-vuotiaat
b)
Vertailkaa nuorten ja 45-65–vuotiaiden ryhmiä koko väestöön.
Mikä koko väestön suosikeissa yllättää?
Aikakauslehtikontaktit TOP 10:
koko
väestö
c)
Mitä eroja voi huomata miesten ja naisten suosikkilehtien välillä?
Mitä muuta aikakauslehtikontaktiluvuista voi päätellä?
Aikakauslehtikontaktit
TOP 10:
naiset
miehet
5. Etsi osoitteesta www.aikakaus.fi/opetus
(klikkaa Linkit) lehtiä, jotka liittyvät omiin
harrastuksiisi ja kiinnostuksen kohteisiisi. Tee oma TOP TEN -listasi.
6. Vertaa
omaa TOP TEN -listaasi Suomen luetuimpien aikakauslehtien listaan.
Lukijamääriltään
suurimmat
aikakauslehdet
|